
|
|
Maidontuottajat Anne Ruha Kärsämäeltä ja Esko Kunnari Merijärveltä tutustuivat Rehuraision tehtaaseen. Ruhan mielestä se näytti hienolta ja erikoiselta. Kuva: Leena Ahlholm |
|
Siirtymävarastot turvana Rehuraision Ylivieskan tehdas hyvin käyntiin |
|
– Rehuraision Ylivieskan tehdas on lähtenyt hyvin käyntiin eikä toiminnalle ole näkyvissä vaaroja sateisesta kesästä huolimatta. Suomeen on tulossa lähes neljän miljardin kilon viljasato, ja meille on hankittu hyvät siirtymävarastot. Ne turvaavat toiminnan, vaikka sateet viivyttävät korjuuta, sanoo raaka-ainepäällikkö Esko Erkkilä. Lomalta palaileva Erkkilä aikoo ajella Kälviältä kotoisin olevan vaimonsa kotimaakunnassa katselemassa, miltä Ylivieskan tehtaan lähiseutujen viljapellot näyttävät. Kesäkuussa vihitty tehdas käyttää noin 50 miljoonaa kiloa lähiseudun viljaa vuodessa. Ylivieskan tehtaalle on rakennettu toistaiseksi vain noin 6 miljoonan kilon varastot rehuviljalle. Näin säästettiin huomattavasti pääomakustannuksia, vaikka tavoitteena onkin vastaanottaa mahdollisimman paljon rehuviljaa suoraan tiloilta tehtaalle. Mutka välivarastoon nostaa tietysti hintaa. Erkkilä kertoo keskustelleensa valtion omistaman Suomen Viljava Oy:n aluejohtaja Timo Pihkalan kanssa, ja Rehuraisio voi vuokrata Ylivieskan viljavaraston siiloja 26 – 32 miljoonan viljakilon säilyttämiseen. Viljavalla on 15 varastopistettä ympäri Suomea. – Tämä on melkoinen osuus viljan varastoinnistamme. Jatkossa on haaste sekä meille että viljelijöille, ettei tarvitsisi tehdä mutkaa tilan ja tehtaan välillä. Viljavan siilot ovat tosin vain 2,5 kilometrin päässä Ylivieskan tehtaalta. Rehuraision tehtaalla on varastotilaa myös rypsirouheelle, vehnänleseille, kaurankuorijauheelle ja melassileikkeelle, jota alkaa tulla marraskuussa Rahjan sataman kautta noin miljoona kiloa kuukaudessa. Erkkilän mielestä raaka-aineratkaisut ovat onnistuneet. – Ohraa ja kauraa on ihan hyvin. Vehnää ei todennäköisesti käytetä Ylivieskassa alkuvaiheessa. Se riippuu siitä, tuleeko rehuvehnää, ja mitkä ovat viljojen hintasuhteet. Oulussa on haluttua maissia varastossa. Se riittää lokakuun loppuun. – Pelimerkkejä on avoinna paljon ja joka päivä kortteja käännetään. Rehuraisio on Suomen suurin viljatalo. Uskon, että hyvä lopputulos saavutetaan viljan tuottajien ja kotieläintuottajien kannalta. Viljantuottajia ja kotieläintuottajia on kutsuttu tutustumaan Ylivieskan tehtaaseen viime tiistaista ensiviikon keskiviikkoon asti. Julkaistu 12.8.2008 leena.ahlholm@kpk.fi |
| Raha |
| Rahastot | |||||||||||||||||||
| Osakekurssit | |||||||||||||||||||
| Pörssi | |||||||||||||||||||
| Korot | |||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||
| Yrityspalvelut | |
| Yritysrekisteri | |
| Maaseutupalvelut | |
| Toimivat kylät | |
| Hengellinen toiminta | |
| Asuntoarena | |
| Autoarena | |
| Markkina-arena | |
| Palveluarena | |
| Tapahtuma-arena | |
| Ura-arena | |
