Aluehaku:


(Painottaa haun
Keski-Pohjanmaan alueelle)
Ti 2.12. 13:32






Elintarvikeviennistä leijonanosa Venäjälle

Venäjä on tärkein suomalaisten elintarvikkeiden ostaja. Suomen kolmanneksi suurin vientikohde on selvä ykkönen elintarvikkeiden osalta.

Vuonna 2006 Suomesta vietiin elintarvikkeista eniten maitotaloustuotteita. Niiden viennin arvo oli 321 miljoonaa euroa, ja yli kolmasosa viennistä meni Venäjälle.

Lihatuotteita vietiin 108 miljoonan euron arvosta ja reilu kolmasosa tästäkin meni Venäjälle. Ruotsi oli molemmissa tuoteryhmissä toiseksi suurin vientimaa.

Peruselintarvikkeista kolmanneksi eniten vietiin viljatuotteita, joita Saksa osti eniten.

Saksan ja Ruotsin kanssa Suomen elintarvikekauppa on molemminpuolista.

Esimerkiksi maitotaloustuotteita Suomesta vietiin Ruotsiin vuonna 2006 36 miljoonalla eurolla. Tuontia Ruotsista oli 27 miljoonan euron arvosta.

Venäjälle elintarvikekauppa on kuitenkin selvästi ylijäämäinen Suomelle. Esimerkiksi maitotaloustuotteita vietiin Venäjälle 107 miljoonalla eurolla, mutta Suomeen niitä ei Venäjältä tuotu ollenkaan.

Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja 2007





Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Toimitus:
Puh. 020 750 4400
(keskus)
Fax. 020 750 4444
Sähköposti:
toimitus@kpk.fi

Toimituksen päivystys:
ma-pe 7.00-23.00
la-su 10.00-23.00
Puh. 020 750 4405

Jakelupäivystys:
Halsua, Kaustinen,
Lohtaja,Ullava, Veteli
Perho, Kälviä
arkisin ja viikonloppuisin
24 tuntia vrk
0800-30101 (maksuton)

Muut kunnat
arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10
0200-55888