Aluehaku:


(Painottaa haun
Keski-Pohjanmaan alueelle)
Pe 8.8. 04:17






Itsepalvelukaupat tulevat ehkä kymmenen vuoden kuluttua
Kassattomuus mullistaa kaupankäynnin

Astu kauppaan. Täytä ostoskori valitsemillasi tuotteita. Hipaise tuotteiden hinta kassan päätteeseen ja maksa ostoksesi lopulta sirukortilla.

Voit asioida 24 tuntia vuorokaudessa. Jokaisena viikonpäivänä. Kätevää?

Saksassa, Ranskassa ja USA:ssa kassatonta kauppaa kokeillaan jo. Milloin kokeilut rantautuvat Suomeen ja milloin automatiikka otetaan meillä käyttöön, on vielä arvailujen varassa.

– En usko, että itsepalveluun perustuvaan kauppaan päädytään lähivuosina. Järjestelmän testaaminen vie aikansa, jotta kaikki sujuu kitkattomasti ja luotettavasti. Myös varkauksien esto täytyy saumattomasti varmistaa.

– Pankkien sirukortit veivät vuosien kehitystyön. Kaupan automatisointi on huomattavasti vaativampi ja suurempi ponnistus, Suomen Kaupan Liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen arvioi.

Automaation suuntaan ollaan Ropposen mukaan silti menossa.

Hän veikkaa, että Suomessa uudet järjestelmät tulevat kokeiluun noin kymmenen vuoden kuluttua ja varsinaiseen käyttöön ehkä kymmenen vuotta myöhemmin.

Kassaton kauppa mullistaa kaupankäynnin totaalisesti.

– Toisaalta, kuka olisi 60-luvulla puodeissa asioidessaan uskonut, että 2000-luvun alussa ostokset tehdään nykyisenlaisissa valintamyymälöissä. Kaupan ala on ollut ja on myös tulevaisuudessa jatkuvassa kehitysprosessissa, Ropponen kertoo.

Kassattoman kauppapalvelun pullonkaulana on tekniikan kalleus. Jokaiseen myytävään tuotteeseen asennetaan siru, tai millä nimellä tuotteen tietopakettia sitten kutsutaankin.

Sirun hinta on nykyään 50 sentin hujakoilla. Jotta kassaton kauppa olisi kannattava, sirun hinnan pitää pudota senttiin, ja mieluummin alle.

– Suomi on älypaperin luvattu maa. UPM kehittää uusia pakkausmateriaaleja, muun muassa sirun hyödyntämistä, Ropponen kertoo.

Suomalaisissa kaupoissa työskentelee tällä haavaa 25 000 henkilöä. Heille Ropponen ei povaa työn menettämistä.

– Työn luonne kaupassa muuttuu. Henkilöstö keskittyy myyntityöhön ja varastointiin. Rutiinityöt vain jäävät vähemmälle.

Ropponen ennustaa myös suurta mullistusta tavaroiden laittoon vähittäiskauppojen hyllyille.

– Se tulee automatisoitumaan. On luultavaa, että hyllyt täytetään tulevaisuudessa kaupan ulkopuolella, jolloin työ nopeutuu ja tehostuu.

Maailmalla seurataan tarkoin, mitä vähittäiskaupan jättiläinen, yhdysvaltalainen Walmart aikoo tehdä lisätäkseen noin 350 miljardiin euroon kohoavaa liikevaihtoaan.

– Walmartin tiedetään kehittävän juuri kaupatonta kassaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Ponnistelut ovat kuulema mittavat. Kun kauppajätti ryhtyy suunnitelmista tekoihin, uudistukset leviävät vauhdilla maailmalle, Ropponen arvelee.

USA:n lisäksi Walmart omistaa vähittäiskauppoja ainakin Aasiassa ja Euroopassa.

Se, mitä tullee tapahtumaan vähittäiskaupassa, ei välttämättä tarvitse tapahtua erikoiskaupassa.

– Erikoiskauppa muuttuu hitaammin yksinkertaisesti siksi, että ala tarvitsee enemmän asiakkaita palvelevaa myyntihenkilökuntaa, Heikki Ropponen kertoo.






Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Toimitus:
Puh. 020 750 4400
(keskus)
Fax. 020 750 4444
Sähköposti:
toimitus@kpk.fi

Toimituksen päivystys:
ma-pe 7.00-23.00
la-su 10.00-23.00
Puh. 020 750 4405

Jakelupäivystys:
Halsua, Kaustinen,
Lohtaja,Ullava, Veteli
Perho, Kälviä
arkisin ja viikonloppuisin
24 tuntia vrk
0800-30101 (maksuton)

Muut kunnat
arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10
0200-55888