
|
|
|
Maatalouslomittajapula pahenemassa Työvoimaa etsitään ulkomailta |
|
Maatiloilla hyörii pian unkarilaista, romanialaista ja ukrainalaista työvoimaa, ellei suomalaisia nuoria saada kiinnostumaan maatilojen töistä ja maatalouslomituksesta. Esimerkiksi Toholammin, Ullavan ja Lestijärven muodostamassa lomitusyksikössä on jatkuvasti avoinna useita lomittajan paikkoja. Lomituspalvelujohtaja Sanna Niemi sanoo, että tarvittaisiin vähintään 5-10 uutta lomittajaa heti. – Meillä on sikäli harvinainen tilanne, että tarjolla olisi kokoaikaista työtäkin. Lomittajan työn osa-aikaisuus ja työpäivän jakaantuminen kahteen osaan ovat suurin syy alan karsastamiseen. Tilanne on parin vuoden aikana ollut pahenemaan päin, eikä pikalääkitystä ole näkyvissä. Virosta väkeä ei enää tule takavuosinen malliin, työllisyystilanne on siellä nyt hyvä. Sen sijaan puhelimessa ja netin kautta tulee yhä enemmän englanninkielisiä kyselyjä. – Suurin osa kyselyistä on englanninkielisiä. Yhteyttä otetaan eniten Ukrainan suunnalta, mutta myös Romaniasta. Mieluusti palkkaisimme suomalaisia lomittajia, mutta pakko on turvautua ulkomaiseen työvoimaan, jos muuta ei saa, sanoo Sanna Niemi. Toholammilta on oltu yhteydessä unkarilaista työvoimaa välittävään yritykseen. Niemen mukaan yritys lupaa, että kielikurssit hoidetaan. Unkarilaiset oppivat kuulema sukulaiskielen nopeasti. – Itä-Euroopassa maatilojen koneellistaminen vain ei ole samalla tasolla kuin meillä. Sieltä tulee harjoittelijoita suoraan maatiloille, mutta kaikki eivät ole lypsy- ja karjanhoitotaitoisia. Kälviän, Kannuksen, Himangan ja Lohtajan muodostamassa lomitusyksikössä pähkäillään myös lomittajapulan kimpussa. Lomituspalvelujohtaja Seija Karhulalla olisi tarjota heti työtä kahdeksalle vakinaiselle lomittajalle. – Tilojen lukumäärä vähenee, mutta vastaavasti tilakoko kasvaa ja sijaisavun tarve on on koko ajan lisääntynyt, joten työmäärä ei ole vähentynyt. Tänä vuonna yrittäjille tuli lisää yksi vuosilomapäivä, mikä sekin lisää lomitustyön tarvetta. Karhulallekin ulkomainen työvoima on jo tuttua ja hän pitää heidän rekrytointiaan jatkossakin todennäköisenä. Kesälomittajia niin Toholammille kuin Kälviällekin on saatu jo jonkin verran. Apua saadaan Kannuksen maatalousopiston opiskelijoista, mutta myös yrittäjien sukulaisista on taas löytymässä lomittajia kesäksi. Lomittajapula huolettaa myös viljelijöitä. Sanna Niemi sanoo asian nousevan keskusteluihin aina yrittäjien kanssa, mutta myös MTK:n yhdistysten kokouksissa. – Lestijärven 4H-yhdistyksellä oli vuonna 2005 alueellinen hanke, jonka kautta saatiin 30 nuorta kiinnostumaan lomittajan työstä. Heitä kurssitettiin ja vielä viime vuonna heistä ainakin osittain oli mukana 20 nuorta, kertoo Sanna Niemi. Samanlaista hanketta puuhattiin tällekin keväälle, mutta lomitustoimen harmiksi 4H myöhästyi rahoitushakemuksensa kanssa. Tutkija Pia Lahin Maatalousyrittäjien Eläkelaitoksesta (MELA) sanoo, että lomittajapulaa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Lomittajien ikääntyminen kiihdyttää sitä, mutta vastaavasti tilojen väheneminen tasapainottaa. – Viime syksynä valmistimme tiedotepaketin Minustakin lomittaja, jota jaettiin lomitusyksiköihin, maatalousalan oppilaitoksiin, kouluihin ja kirjastoihin. Nyt suunnitellaan kampanjaa, joka julkistetaan ensi kesän Farmari-näyttelyssä ja sen jälkeen tiedotusvälineissä, Ongelmana ei ole tiedottaa maaseudulla vaan kaupunkilaisnuorten keskuuteen. Esimerkiksi monelle heppatytölle saattaa ammatinvalinta kirkastua tätä kautta, Lahin uskoo. Tilastojen valossa lomittajapula ei näy. Pia Lahin löytää viime vuodelta tilaston, jonka mukaan lomituspalveluita käyttäneet yrittäjät käyttivät 24 mahdollisesta 23,7 päivää. Maatalouslomittajat Ry:n puheenjohtaja Raimo Åkerlundin mukaan ammattitaitoisten lomittajien riittävyys tulevaisuudessa on yhdistyksen suurin huolenaihe tällä hetkellä.
|
| Raha |
| Rahastot | |||||||||||||||||||
| Osakekurssit | |||||||||||||||||||
| Pörssi | |||||||||||||||||||
| Korot | |||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||
| Yrityspalvelut | |
| Yritysrekisteri | |
| Maaseutupalvelut | |
| Toimivat kylät | |
| Hengellinen toiminta | |
| Asuntoarena | |
| Autoarena | |
| Markkina-arena | |
| Palveluarena | |
| Tapahtuma-arena | |
| Ura-arena | |
