Aluehaku:


(Painottaa haun
Keski-Pohjanmaan alueelle)
La 22.11. 10:48






Myös autojen osia korjataan
Ågren tekee alihankintatöitä

Heinolan alueella Kokkolassa toimiva konepaja Ab Ågren Oy tekee pääasiassa alihankintana erilaisia osia. Päämarkkina-alue on Keski-Pohjanmaa.

– Toimitamme tuotteita koko maahan. Päämiesten kautta tuotannosta menee paljon vientiin, kertoo yhtiön toimitusjohtaja ja omistaja Stig Ågren.

Yritysten ohella konepaja palvelee myös tavallista autoilijaa. Esimerkiksi rikkoutuneita alumiinivanteita korjataan.

– Mikäli on kolme ehjää, eikä löydy uutta samanlaista, niin korjaaminen kannattaa. Hitsaamme uuden palan rikkoutuneeseen vanteeseen ja työstämme sen kuntoon. Hapettuneita vanteita olemme hioneet näyttäviksi.

Toimitusjohtaja Ågren pitää alumiinia haastavana metallina. Se on joko kovaa tai pehmeää.

– Päältä päin ei näe millaisesta alumiinista on kyse. Erilaiset seokset käyttäytyvät eri tavalla. Se on sellaista työtä, että ei sitä voi missään opiskella. Taito tulee käytännön kokemuksen perusteella.

Autoon voidaan esimerkiksi vaihtaa kardaanin nivelet. Rikkoutuneita pyörien laakeripesiä myös korjataan.

Töissä Ågrenilla on 10 henkeä. Töitä on hyvin, mutta työntekijöistä on pulaa.

– Meillä on paljon vaativia erikoistöitä, ja siksi metallimieheltä vaaditaan hyvää ammattitaitoa.

Ågrenin konepaja on ollut Heinolan alueella vuodesta 1979 lähtien. Nyt 1 100 neliön halli oli toinen teollisuuskiinteistö alueella.

Stig Ågrenin isä perusti yrityksen 1971 omakotitalon kellariin. Yrityksessä oli aluksi töissä yksi tai kaksi miestä.

– Minä tulin remmiin vuonna 1986. Toimitusjohtaja tehtävien lisäksi teen myös metallitöitä.

Ruostumattoman haponkestävän teräksen hinta on lyhyessä ajassa kaksinkertaistunut. Tämä tuntuu lopputuotteen hinnassa. Prosessiteollisuus on yksi tärkeä asiakasryhmä konepajalle.

– Titaaniseoksissa ja muissa erikoisseoksissa raaka-aineen toimitusaika voi olla kaksikin kuukautta. Tämä tuntuu sitten kiireenä tuotteen valmistuksessa.

Ågrenilla ei pyritä pitkiin sarjoihin. Varaosia tehdään tilaustyönä.

– Esimerkiksi maanrakennusalan koneisiin tehdään paljon varaosia. Tilauksilla on yleensä kiire, koska koneita ei haluta seisottaa pitkiä aikoja, Ågren sanoo.

Alan konekanta on kehittynyt hurjasti viimeisen 10 vuoden aikana. Esimerkkinä Stig Ågren mainitsee tietokoneella ohjatut työstökeskukset.

– Alalla tarvitaan myös tietotekniikan taitoja. Uusimme konekantaa jatkuvasti, mutta on meillä vanhempiakin työstökoneita.





Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Toimitus:
Puh. 020 750 4400
(keskus)
Fax. 020 750 4444
Sähköposti:
toimitus@kpk.fi

Toimituksen päivystys:
ma-pe 7.00-23.00
la-su 10.00-23.00
Puh. 020 750 4405

Jakelupäivystys:
Halsua, Kaustinen,
Lohtaja,Ullava, Veteli
Perho, Kälviä
arkisin ja viikonloppuisin
24 tuntia vrk
0800-30101 (maksuton)

Muut kunnat
arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10
0200-55888