Aluehaku:


(Painottaa haun
Keski-Pohjanmaan alueelle)
La 22.11. 07:29






Metallista taidolla ja halulla
Jaakko Varila: Päivääkään ei ole tarvinnut olla työttömänä

Perhossa on kolme nuorta metallialan yritystä, jotka työllistävät yhteensä parikymmentä henkeä. Varila Steel Oy eli virallisesti J. Varila Steel Oy aloitti vuonna 1999 Jaakko Varilan Jari-pojan innostuttua alasta. Toimitilat olivat ensin kotona, sitten teollisuusalueella vuokrahallissa, nyt omissa tiloissa. Aika on ollut suotuisaa nuorille metallialan yrityksille ja tilauksia on edelleen vuodeksi eteenpäin.

– Päivääkään ei ole tarvinnut olla työttömänä. Jalkaa on saatu niin monen oven väliin, että työtä riittäisi enemmän kuin ehtii tehdä. Toimitilat ja pätevän työvoiman puute ovat rajoittaneet kasvua, Jaakko Varila kertoo.

Varila Steel aloitti lumilingoista ostamalla tuotanto-oikeudet ja saaden mukana markkinat, kun linkojen valmistus oli käynyt edelliselle yritykselle Manor Oy:lle liian pieneksi. Nyt lingot ovat Varila Steelin liikevaihdosta enää kymmenen prosenttia, mutta yhteistyö Manorin kanssa jatkuu. Osana Wärtsilän dieselvoimalaitoksia maailmalle toimitettavat pakokaasumoduulit, hoitotasot ja kaiteet vastaavat puolta yrityksen liikevaihdosta. Parhaillaan toisessa projektissa valmistuu Venäjän rajalle Värtsilään tulliraja-asema jykevine pylväineen.

– Kun siirrytään vaativampiin ja paremmin kannattaviin tuotteisiin, pääurakoitsijat vaativat yhä tarkempaa työtä ja parempaa laatua. Autotallihitsaajat eivät enää kelpaa kumppaniksi. Mekin työstämme laatujärjestelmää, jotta voisimme itse olla aikanaan päävastuussa ja tulosta syntyisi enemmän, Varilat suunnittelevat tulevaa.

Yksi tähän suuntaan vievä hanke on toimitilojen laajentaminen. Nykyiset toimitilat yritys teki itse, maalaamoksi tarkoitetut tilat ostettiin vastikään, kun vierestä vapautui toinen halli. Maalaamon koneista ja laitteista on tarjouskierros menossa. Nämä tilat on tarkoitus vuokrata yhteistyökumppanille, joka hoitaa Varila Steelin maalaustyöt ja hankkii lisätöitä muilta.

– Yhteiskunta asettaa uusia vaatimuksia paitsi työterveydelle myös ympäristön suojaamiselle. Kymmenen vuoden kuluttua maalaamosta ei saa päästä ilmaan suodatinkaasuja ja se tietää kalliita investointeja, yrittäjät ottavat esimerkin.

Isojen investointien kustannukset pitää jakaa useamman yrityksen kesken, jos suinkin mahdollista. Yhteistyöstä Varila Steelillä on hyvää kokemusta kalliista metallileikkurista, jonka perholaiset alan yrittäjät hankkivat yhdessä. TE-keskuksen maatalousosasto on avustanut investoinneissa ja työntekijöiden koulutustakin on ollut tarjolla. Varila Steel on kouluttanut työntekijänsä pääosin itse.

– Valmiita ammattilaisia ei ole juuri tarjolla, mutta onneksi kaikki työntekijämme ovat alasta innostuneita alle kolmekymppisiä, jotka kouluttavat itseään myös vapaa-ajalla aikuiskoulutuskeskuksessa, Jaakko Varila kehuu henkilökuntaa.

Entä yrittäjän vapaa-aika? Jaakko Varila myöntää, että iltaisin ja lauantaisinkin tulee hallilla käytyä. Työn ulottumattomiin on vaikea lähteä, kun aina jokin asia huolettaa. Jari Varila sanoo työtunteja kertyvän jonkin verran myös illoille ja lauantaille, mutta sunnuntaina ovat hallin ovet kiinni. Puolivuotias tytär pidättelee silloin Jaria kotosalla. Nyt 28 vuoden ikäinen Jari Varila sanoo yrittämisessä olevan hohtoa, mutta metallityöt kiinnostavat muutenkin.

– Olisin metallialalla toisen palveluksessa, jos ei olisi omaa yritystä. Pysyn tällä alalla niin kauan kuin töitä riittää.





Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Toimitus:
Puh. 020 750 4400
(keskus)
Fax. 020 750 4444
Sähköposti:
toimitus@kpk.fi

Toimituksen päivystys:
ma-pe 7.00-23.00
la-su 10.00-23.00
Puh. 020 750 4405

Jakelupäivystys:
Halsua, Kaustinen,
Lohtaja,Ullava, Veteli
Perho, Kälviä
arkisin ja viikonloppuisin
24 tuntia vrk
0800-30101 (maksuton)

Muut kunnat
arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10
0200-55888