Aluehaku:


(Painottaa haun
Keski-Pohjanmaan alueelle)
La 22.11. 05:04






Turkiksia, kirjanpitoa ja taloja
Pihlajaniemien perheessä on yrittäjyyttä turkistaloudesta taloushallintoon

Kannuslaisia Sirpa ja Eero Pihlajaniemeä ei voi moittia yrittämisen puutteesta, sillä perheen liiketoiminta on varsin monipuolista. Sirpa pyörittää paikkakunnalla omaa tilitoimistoa ja Eero on puolestaan sekä turkistarhaaja että arkkitehti ja rakennuttaja.

Pariskunnalta löytyy siis osaamista aina kirjanpidosta ja taloushallinnosta rakennussuunnitteluun sekä turkistalouteen. Eero tosin pitäytyy Sirpan yrityksestä erillään.

– Eero ei ole kirjanpitoihminen. Hän innostuu asioista ja saa ideoita. Minä olen sitten kamreeri, joka sanoo ”aika hyvä, mutta...”, nauraa Sirpa.

Koska työ haukkaa suuren osan Pihlajaniemien elämästä, on yrittämisestä muodostunutkin heille elämäntapa.

– Vapaa-aikaa jää aika vähän. Kyllä me yhden loman olemme pyrkineet vuodessa tekemään. Ja yöt on toki omaa aikaa, naurahtaa Eero.

– Isossa kaupungissa minulla olisi ollut mahdollisuus toimia esimerkiksi jonkin yrityksen talouspäällikkönä. Täällä maalla ei kuitenkaan ole hirveästi muita vaihtoehtoja kuin oman yrityksen perustaminen, Sirpa pohtii.

Hän myöntää, että joistakin asioista on pitänyt ajan mittaan luopua, muun muassa osasta luottamustehtäviä. Sirpa on kuitenkin edelleen mukana veronoikaisulautakunnassa, sillä se on hänelle hyödyksi myös omassa työssään.

– Yrittäjänä asiat täytyy priorisoida. Pitää ajatella eri tavalla kuin jos olisi vieraan töissä kello kahdeksasta neljään. Toisaalta, tässä saa järjestää itse oman aikansa, Sirpa kertoo.

Sirpa ja Eero ovat olleet naimisissa 30 vuotta. He tapasivat toisensa Tampereella, jossa Eero opiskeli rakennusarkkitehdiksi ja Sirpa merkonomiksi. Sirpa jatkoi taloustieteen opinnoilla Jyväskylän yliopistossa, ja samalta paikkakunnalta myös Eero sai töitä arkkitehtitoimistosta. Lopulta pariskunta muutti töiden perässä Kokkolaan.

Eeron työelämään ovat vaikuttaneet pitkälti myös hänen vanhempansa. Oma innostus suunnitteluun ja piirtämiseen veivät hänet toki alunperin lukemaan rakennussuunnittelua, mutta 70-luvun loppupuolella vanhempien kuollessa Pihlajaniemien oli tehtävä ratkaisuja tulevaisuudestaan.

– Silloin oli päätettävä lopetetaanko turkistarha vai tullaanko Kannukseen. Niin me tulimme tänne, ja turkistarhaus on vain jatkunut ja jatkunut, Pihlajaniemet kertovat.

– Turkistarhaus tuli verenperintönä, piirtämisestä olen ollut aina kiinnostunut. Jo ennen armeijaa suunnittelin huviloita, Eero lisää.

Kannukseen tulon varmisti myös se, että Sirpalle tarjoutui tilaisuus ostaa paikkakunnalta oma tilitoimisto.

Eeron isän yli 50 vuotta sitten ostama tontti Kannuksen kirkon kupeesta on puolestaan vaikuttanut Eeron uraan rakennuttajana. Vuonna 2001 Eeron yritys, Kannuksen OK-Rakennus Oy, rakennutti tontille kolmikerroksisen kerrostalon, ja hiljattain talon viereen on noussut toinen samanlainen.

Eerolla on ollut unelma kerrostalojen rakentamisesta tontille jo pitkään, mutta haave toteutui siis vasta 2000-luvun alkupuolella. Asia tuli puheeksi paikallisen rakennusliikkeen kanssa.

– Kerroin, että minulla on maata ja valmiit piirustukset, mutta en osaa rakentaa. Rakennusliike lupasi laskea talolle hinnan, ja siitä se sitten lähti liikkeelle, Eero kertoo.

Hän on itse toiminut siis rakennusten suunnittelijana, rakennuttajana sekä markkinoijana. Siitä, että tekee kaiken itse, on Pihlajaniemien mukaan paljon hyötyä rakennusprosessin aikana.

– Suunnitteluvaiheessa voi reagoida heti asiakkaan toiveisiin muun muassa huoneistokokoja muuttamalla. Silloin ei tarvitse neuvotella kenenkään ulkopuolisten kanssa, sillä se veisi aikaakin.

Aluksi uskaliaalta tuntunut rakennushanke on osoittautunut kuitenkin tarpeelliseksi, koska yli puolet uudenkin kerrostalon asunnoista on myyty.

– Kyllä elämässä pitää ottaa riskejä. Nuorempana niitä ei tosin uskalla ottaa, sillä ne vaativat usein tietyn määrän kokemusta ja kypsyttelyä, Eero miettii.

Paikalla on jäljellä vielä rakennettavaa tonttimaata, mutta aika näyttää nouseeko alueelle lisää kerrostaloja.





Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Toimitus:
Puh. 020 750 4400
(keskus)
Fax. 020 750 4444
Sähköposti:
toimitus@kpk.fi

Toimituksen päivystys:
ma-pe 7.00-23.00
la-su 10.00-23.00
Puh. 020 750 4405

Jakelupäivystys:
Halsua, Kaustinen,
Lohtaja,Ullava, Veteli
Perho, Kälviä
arkisin ja viikonloppuisin
24 tuntia vrk
0800-30101 (maksuton)

Muut kunnat
arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10
0200-55888