Aluehaku:


(Painottaa haun
Keski-Pohjanmaan alueelle)
La 22.11. 11:27




Polttoaineiden hintojen nousu kismittää monia. (Kuva: Juha Sallinen)

Polttoaineen hinta, kilpailuttaminen ja työaikasäädökset haastavat kuljetusalaa
Kustannusten nousu tuskastuttaa kuljetusalalla

– Kuljetusalalla eletään vaativia aikoja. Kovalla työllä, yhteistyön tiivistämisellä ja erikoistumisella kuljetusyritykset pärjäävät tulevaisuudessakin, sanoo yritysasiamies Jouko Peltola Kokkolan seudun kehitysyhtiö Kosekista.

Peltolan mukaan kuljetusalaa on koeteltu viimeiset 15 vuotta. Alaa haastavat jatkuva polttoaineen hinnannousu, EU:n myötä kilpailuttaminen ja tiukentuneet työaikasäädökset.

Peltola tiivistää, että yhteiskunta asettaa kuljetusalan yrityksille yhä enemmän vaatimuksia. Kilpailu kiristyy ja kustannukset nousevat.

– Silti valtiolta ei ole tullut mitään takaisin. Kuljetusalaa pitäisi tukea samalla tavalla kuin muutakin yritystoimintaa.

Peltola huomauttaa, että kuljetusala on raakaa työtä. Tulevaisuudessa pärjäävät suurehkot ja kilpailukykyiset yritykset.

– Luotettavuus on tärkeää. Kaluston pitää olla kunnossa ja tavaran ajoissa.

Peltola on tyytyväinen, että yhteistyö järjestäytyneen alan sisällä toimii.

– Tiedonhankinta on tällä alalla välttämätöntä. Pitää olla selvillä siitä, mistä on kysyntää ja osata muuntautua. Kaikkia kuljetuksia ei voida hoitaa samoilla autoilla, vaan pitää olla erikoisvälineistöä.

Peltolan arvion mukaan kuljetusalalla maantiekuljetuksessa on Keski-Pohjanmaalla noin 200 yritystä. Merkittävimpiä kuljetuspaikkakuntia ovat Kokkola, 80 yritystä ja Kannus, 30 yritystä. Kuljetusala työllistää 500 – 600 henkilöä.

– Maakunnallisesti Keski-Pohjanmaa on kuljetusalalla merkittävä toimija. Keskipohjalaisten kuljetusyritysten vahvuus on luotettavuus.

Maakunnan kuljetusalan yrityksistä suurin osa on pieniä, yhden viiden hengen perheyrityksiä. Peltola uskoo, että ne pärjäävät jatkossakin, sillä paikallisia kuljetuksia tarvitaan aina.

– Ongelma on se, löytyykö yrityksille jatkajia.

Moni yhden miehen yritys miettii, kuinka pitkälle kehittää toimintaansa, jos jatkajasta ei ole tietoa.

– Olemme suositelleet yhteistyötä yritysten välillä esimerkiksi kaluston huoltamisessa.

Toinen ryhmä Keski-Pohjanmaalla on keskikokoiset kuljetusyritykset, jotka tekevät erikoiskuljetuksia usein samoille yrityksille, esimerkiksi alueen puu-, rakennus- ja elintarvikeyrityksille. Lisäksi on suuria yrityksiä, jotka tekevät myös kansainvälisiä kuljetuksia pääasiassa Pohjoismaissa.

– Maakunnan yritykset pysyvät kilpailukykyisinä, kun alueella on tarjota monipuolisia kuljetuksia.

Mikäli kuljetusyritykset eivät pysy kasvun kelkassa tai jos niille ei löydy jatkajaa, on Peltolan mukaan mahdollisuutena se, että ne lipsuvat ensin valtakunnallisten ja sitten ulkomaalaisten omistajien käsiin.

Ulkomaalaiset ostajat ovat pääasiassa venäläisiä yrityksiä.

– Yritysten keskittyminen isoille ulkomaalaisomisteisille yhtiöille tarkoittaisi sitä, että ei hallita itse omaa vientiä ja tuontia.

– Kylmä totuus on myös se, että Suomi on syrjässä sama mistä suunnasta katsoo. Maantiekuljetus on täällä välttämätöntä.





Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Toimitus:
Puh. 020 750 4400
(keskus)
Fax. 020 750 4444
Sähköposti:
toimitus@kpk.fi

Toimituksen päivystys:
ma-pe 7.00-23.00
la-su 10.00-23.00
Puh. 020 750 4405

Jakelupäivystys:
Halsua, Kaustinen,
Lohtaja,Ullava, Veteli
Perho, Kälviä
arkisin ja viikonloppuisin
24 tuntia vrk
0800-30101 (maksuton)

Muut kunnat
arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10
0200-55888