Aluehaku:


(Painottaa haun
Keski-Pohjanmaan alueelle)
La 22.11. 09:46






Vappula lähtisi säästötalkoisiin
Tiivin toimitusjohtaja esittää valtion tukea ikkunoiden ja ovien vaihtamiseen

Ikkunatehdas Tiivituote Oy:n toimitusjohtaja Lauri Vappula lähtisi tavoittelemaan EU:n uusia rajoja uusiutuvalle energialle myös säästämisen tietä.

– Minusta tuntuu, että tavoitteet ovat niin rajut, ettei niitä saada pelkästään uusiutuvan energian käyttöä lisäämällä. Tarvitaan myös energian säästämistä. Uusiutuvan ja fossiilisten polttoaineiden suhde muuttuu myös energiankulutusta vähentämällä, Vappula muistuttaa.

Yksi varteenotettava tapa säästää energiaa on Vappulan mukaan tiivistää nimen omaan öljyllä ja sähköllä lämpiäviä taloja.

– Noin viidennes energiasta käytetään kotitalouksissa ja valtaosa energiasta hupenee asuntojen lämmittämiseen. Jos omakotitalojen lämmityskustannuksia voidaan olennaisesti vähentää, energiasuhde paranee ja kotitaloudet saavat myös säästöjä, Vappula kertoo.

Hänen mukaansa 60-, 70- ja 80-luvulla rakennettujen talojen korjausurakat ovat niin suuret, että niiden toteuttamiseen tarvitaan myös valtiota apuun.

– Valtio voi tukea ikkunoiden ja ovien vaihtamista joko arvonlisäveroa huojentamalla korjauskohteissa tai Ruotsin mallin mukaan maksaa suoraa tukea sellaisille kotitalouksille, jotka tekevät lämpöarvoltaan riittävän hyviä ratkaisuja, Vappula esittää.

Valtion virkamiesten pitäisikin ryhtyä Vappulan mukaan pikaisesti selvittämään erilaisia tukimalleja energiansäästön lisäämiseen.

Ikkunoiden ja ovien hyväksikäyttö energiatalkoissa on luonnollisesti myös Tiivin intressissä. Vappulan mukaan Tiivin monet tuotteet kylmyyttä hylkivällä ja lämpöä sisällä pitävällä selektiivilasilla ovat kuin mittatilauksesta tehty EU:n uusiin haasteisiin.

– Ikkunanvaihdolla on toki edelleen myös muita kuin yhteiskunnallisia tavoitteita. On laskettu, että ikkunan vaihdosta tulevalla energiansäästöllä asiakas saa kymmenessä vuodessa investoinnin takaisin. Lisäksi tuloilman mahdollistava ikkuna takaa raikkaan ja laadukkaan sisäilman, Vappula korostaa.

Noin 30 vuotta sitten Eero Niskasen perustama Tiivi siirtyi toukokuussa kansainvälisen Inwido -konsernin omistukseen. Ruotsalaisella omistajalla on konsernissaan yhteensä 68 ikkunoita ja ovia valmistavaa tehdasta Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Englannissa ja Suomessa.

Suomessa konserniin kuuluvat Tiivin lisäksi Eskopuu Kannuksesta ja Pihla Ruovedeltä. Suomalaistehtaiden työnjako on selkeä. Tiivituote keskittyy korjausrakentamiseen, Pihla kerrostalojen peruskorjauksiin ja Eskopuu uustuotantokohteisiin.

Inwido-konsernissa työskentelee 4 250 henkilöä, joista noin 800 Suomen tehtailla.

Tiivituotteen ikkunoista pääosa jää kotimaahan. Noin kymmenen prosenttia viedään Ruotsiin ja kolme Venäjälle.

Noormarkussa kirjoilla oleva ja viikot Haapajärvellä asuva neljän pojan perheenisä Lauri Vappula siirtyi elintarviketeollisuuden johtotehtävistä Tiivituotteen peräsimeen syyskuussa.

Hän toteaa yritysjärjestelyjen sujuneen kitkattomasti.

– Moni asia ei muuttunut miksikään. Tiivillä on hyvä brändi, joka perustuu erityisosaaminen. Tällä tiellä jatketaan myös tulevaisuudessa.

– Muutokset koskettivat lähinnä materiaalin ostoa ja hallintoa. Joka tehtaalla keskitytään jatkossa omaan tuotantoon ja sen kehittämiseen, myös Inwidon Suomen toimintojen markkinoinnista vastaava Vappula kertoo.

Tiivin toimitusjohtajan mukaan Haapajärven ikkuna- ja ovituotannon ympärille on rakentunut verkosto, joka hakee vertaistaan ikkunanvalmistuksesta.

– Täällä verkostoituminen todella osataan. Sitä ei ole myöskään mitään syytä purkaa. Päin vastoin Haapajärven mallista voi ottaa oppia muuallekin. Niin hyvin se toimii.

Tiivin tehtaan lähiympäristössä toimii lasitehdas, sälekaihdinten valmistaja sekä ovitehdas. Nämä toimittavat joka osavalmisteita tai valmiita tuotteita Tiiville kuka enemmän ja kuka vähemmän myös omiin tuotteisiin panostaen. Yhteensä Tiivin veturoiman tuotannon alla arvioidaan olevan noin 300 työntekijää.

– Haapajärvellä on hyvää porukkaa. Ammattitaitoista ja ahkeraa. Kyllä täällä kelpaa puuta jalostaa, Lauri Vappula kehuu.

antti.savela@kpk.fi





Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Toimitus:
Puh. 020 750 4400
(keskus)
Fax. 020 750 4444
Sähköposti:
toimitus@kpk.fi

Toimituksen päivystys:
ma-pe 7.00-23.00
la-su 10.00-23.00
Puh. 020 750 4405

Jakelupäivystys:
Halsua, Kaustinen,
Lohtaja,Ullava, Veteli
Perho, Kälviä
arkisin ja viikonloppuisin
24 tuntia vrk
0800-30101 (maksuton)

Muut kunnat
arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin 6-10
0200-55888