
|
|
|
Helsingistä puualalle Perhoon Jarkko Sivula tähtää erikoistuotteella pitkälle |
|
Virta kulkee outoon suuntaan. Helsingissä syntynyt Jarkko Sivula tuli puualan yrittäjäksi Espoon ja Alavuden kautta Perhoon, missä oli toki lapsena viettänyt kesiä sukulaisissa. Eivät muuton suuntaa oikein ymmärtäneet ystävät Helsingin seudulla, mutta ratkaisu on tehty ja patentoituun erikoistuotteeseen vahvasti uskova Jarkko tähtää Perhossa pitkälle. – Oikeastaan olen jo toisen polven muuttaja. Isäni on syntynyt Perhossa ja käy hänkin nyt Lohjalta töissä Keski-Pohjanmaalla, Jarkko viittaa maakunnan puualan hankkeiden vetäjänä työskentelevään isäänsä Kari Sivulaan. Jarkko Sivulan osaamisen perustana ovat puusepänkoulutus ja lopputyötä vaille valmis puutekniikan insinöörin tutkinto ammattikorkeakoulusta. Lopputyön aihe liittyy nykyiseen yritystoimintaan. Opiskeluaikana Jarkko ehätti jo Alavudella osakkaaksi puupakkausalan firmaan. Uusi innovaatio vie nyt tarmon. – Tämä on hyvä juttu. Perhoxilla on useita yhteistyökumppaneita ja tuotenimellä myydään jo nyt hirsitaloja ja talviasuttavia vapaa-ajan asuntoja. Nähtäväksi jää, valmistaako Perhox itse hirret ja talot valmiiksi asti vai teetetäänkö työ muilla.Yrityksen omistaminen ei ole mielestäni kaikkein tärkeimpiä asioita. Myös keksijän mielestä on tärkeintä saada tuote kunnolla markkinoille, Jarkko Sivula sanoo. Porin seudulla asuvan keksijän Jorma Fagerroosin kehittämä, neljästä eri puusta tehty hirsi antaa jyhkeän vaikutelman. Patentoidussa tuotteessa sydänpuoli on käännetty ulospäin, mikä parantaa hirren säänkestävyyttä. Puun liimaaminen useasta kappaleesta estää hirren halkeilun ja vääntymisen. Uritettujen liitospintojen ansiosta joka väliin ei välttämättä tarvitse laittaa liimaa, joten hirsi ”hengittää”. Se on monelle hirsitalon ostajalle tärkeätä. – Hirren hengittäminen tarkoittaa sitä, että puu sitoo ja luovuttaa kosteutta tilanteen mukaan, Jarkko Sivula selvittää termiä. Perhox Oy on jo tehnyt mallikappaleen halsualaisen Teijo-Talot Pohjanmaa Oy:n kanssa perustuksia myöten käyttövalmiista huvilasta, jota kierrätetään kahden uuden idean yhdistelmää markkinoimassa. Tämä vapaa-ajan talo on käyttövalmis sähköineen, viemäreineen ja tulisijoineen heti, kun se lasketaan tontilla hiekkapatjan päälle. Seuraava isompi yhteishaaste Perhoxilla ja Teijolle on Porin Reposaaren loma-asuntomessut kesäkuussa. Siellä asetetaan esille Porin kaupungin tilaama kerralla valmis hirsitalo erilliseine saunarakennuksineen. Yrittäjän tie ei ole suora. Alunperin Jarkko Sivulan johtaman yrityksen piti sijoittua Vetelin Veistosahan yhteyteen. Veistosahan lopetettua sijainnillista etua haettiin Perhon kunnan hallista osuuskunnan kuivaamon vierestä. Nyt puuraaka-aine tulee kuitenkin kauempaa valmiiksi kuivattuna. Tuo hirsi saa olla erikoisen tuotantotekniikan ansioista vajaakanttistakin, mikä säästää puuta. Jarkko Sivulan haaste on nyt tuotantotekniikan hiominen sille mallille, että tuotannon volyymi voidaan nostaa kannattavuutta ajatellen riittävän suureksi. Siinä vaiheessa ovat isommat toimitilat tarpeen. – Finnveran jouston ansiosta vakuudet ovat rahoituksessa tähän asti riittäneet. Myöhemmin yksityinen riskipääomakin saattaa olla tarpeen, yrittäjä pohtii. Jarkko Sivulan yrittäjyys on ollut mahdollisimman varmalla pohjalla sikäli, että oma isä on osannut ohjata pahimpien karikkojen ohi ja kumppaneitakin on löytynyt. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Markku Sahipakka, yksi neljästä omistajasta, on Jarkon eno. Perhox Oy työllistää nyt 3-4 henkilöä, hankkeen onnistuessa myöhemmin paljon suuremman määrän. urpo.nykyri@kpk.fi |
| Raha |
| Rahastot | |||||||||||||||||||
| Osakekurssit | |||||||||||||||||||
| Pörssi | |||||||||||||||||||
| Korot | |||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||
| Yrityspalvelut | |
| Yritysrekisteri | |
| Maaseutupalvelut | |
| Toimivat kylät | |
| Hengellinen toiminta | |
| Asuntoarena | |
| Autoarena | |
| Markkina-arena | |
| Palveluarena | |
| Tapahtuma-arena | |
| Ura-arena | |
