Leena Ahlholm (KP)Mirjam Lohi: Nuttu. 157 s. Teos, 2008
Mirjam Lohi, s. 1961, on helsinkiläinen ekonomi, joka on työskennellyt konttoripäällikkönä In Wear Oy:ssä. Hän kirjoittaa tilauksesta elämäntarinoita. Nuttu-romaani on hänen esikoisteoksensa.
Suomalaisessa (nais)kirjallisuudessa äiti esitetään pikemmin voimakkaan ja sankarillisena supersuorittajana kuin väsyneenä ja epävarmana. Poikkeuksia tietysti on. Minna Canthin Anna-Liisan nuori äiti surmaa vauvansa. Eeva Kilven Naisen päiväkirjassa ja Häätanhussa äidillä on mutkikas suhde aikuisiin poikiinsa.
Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivässä äitiä kuvataan tyttären näkökulmasta ja hän on hallitseva voimahahmo. Kun kirjailija kuvaa raskautta, synnytystä ja äitiyttä äidin näkökulmasta Heikosti positiivinen -romaanissa (2001), onkin äiti ahdistunut ja hädissään. Saman vuonna ilmestyi Cia Kiiskisen päiväkirjaromaani Äitiyspakkaus, joka on pikemmin realistinen kuin ihannoiva äitiyden esitys.
Mirjam Lohen minäkertoja kertoo itsestään äitinä, vaimona ja tyttärenä, sisarenakin. Itsenään, ennen lapsia, hän on ollut kansainvälisen muotifirman palveluksessa, mutta silloinkaan hän ei oikeastaan ollut minä, vaan kuori. Kuori oli lentoasemalla kello seitsemän, puhui kännykkään ja piti kovaa kiirettä.
Minäkertoja on lähempänä elämää jätettyään lentoasemat ja hoitaessaan lapsia, tyttöä ja poikaa. Lapsettomuuden ja keinohedelmöityksen jälkeen hän on saanut lapset, mutta auvoisuus ei alakaan. Kotona oleminen on ”päivien pitkä tahmainen pötkö” eikä apua saa maksamalla eikä itkemälläkään : ”Jaksoit hymyillä vauvalle, sanoi kodinhoitajien esimies, meillä on aivan tarpeeksi elottomiakin äitejä makaamassa lähiöissä sikamaisten sotkujensa keskellä.”
Minäkertoja on muuttanut pienestä kylästä isoon kaupunkiin. Isä ja äiti asuvat vielä kylässä, jossa hän käy lomalla perheineen. Lapsuuden muistot limittyvät omaan äitiyteen. Maalla ovat tien varret puskittuneet, talot autioituneet ja ladot romahtaneet. Hylättyjen kauppojen näyteikkunat ovat kuin kuolleiden silmät. Esivanhempien työhulluus, viha ja mustasukkaisuus pikkusiskoja kohtaan ja perheriitojen toistuva näytelmä luovat omat varjonsa.
Kankaan kutomista käytetään naisen elämän kuvana Penelopesta lähtien. Lohi aloittaa useimmat lukunsa kudonnan ohjeilla: ”Loimi kiinnitetään alkusolmuilla kangastukin varpaan.”
Lohen proosa on runollista, kieli kaunista. Runollisuutta alleviivaavat alun ja lopun runot. Paikoin Lohi ketjuttaa tekstiä pilkuilla pitkäksi nauhaksi, jossa sisältö uhkaa hukkua muotoon. Pitää palata takaisin katsomaan, mikä olikaan subjekti. Tyylin vuoksi tarinan kokonaisuutta on aika vaikea hahmottaa. Lopussa kysyy, että mitä tässä oikein tapahtui. Miten naiselle kävi?
Ehkä naiselle kävi hyvin. Jos häntä väsytti täydellisen äidin vaatimus, hän saattoi vapautua huomattuaan perheensä asuvan ”talossa, jossa tehdään virhe”. Aikansa pitkiä muistilistoja tehtyään hän viisastui ja arveli: ”Ehkä kaikessa, ja etenkin selviytymisessä on kysymys rajaamisesta.” Toivoa viestii se, että lapsen nauru helkähtää kuin huilu, ja soittamisesta syntyy ilo. Hän rakasti tilkkutöitä. Ehkä hän kokosi elämäänsäkin pienistä palasista.