(KP)Musta jää yllätti haapajärvisen nuoren miehen hänen ajaessaan Savontietä Haapajärveltä Pyhäjärvelle maanantaiaamuna.
Miehen kuljettama takavetoinen auto alkoi heittelehtiä suorahkolla tieosuudella sillä seurauksella, että ajoneuvo ajautui vastaantulevien kaistan yli ojaan pyörähtäen katon kautta ympäri. Loukkaantumiselta kuitenkin vältyttiin.
Tapahtumahetkellä ilman lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella.
Tiehallinnon Vaasan tiepiiri, Liikenneturvan Vaasan aluetoimisto sekä Liikkuvan poliisin Vaasan yksikkö muistuttavat tienkäyttäjiä talvikeleihin varautumisesta. Urakoitsija on kalustoineen valmiina toteuttamaan tienpitäjän tilaamat talvihoitotoimenpiteet.
Vaasan tiepiirin alueella suolankäyttöä liukkaudentorjunnassa on pystytty vähentämään noin kolmannes reilussa kymmenessä vuodessa. Suolamäärä on vakiintunut alueella noin 8 000 tonniin talvikaudessa. Tähän on päästy uusien kehittyneempien suolauslaitteiden ansiosta, sillä niissä suolan määrää voidaan tarkkaan säädellä. Nykyinen tekniikka ei kuitenkaan enää juurikaan anna mahdollisuuksia suolan käytön vähentämiselle liikenneturvallisuutta vaarantamatta.