Ilta-Sanomien mukaan investointipankki Lehman Brothersin johto sai vielä juuri ennen pankin kaatumista jättibonukset. Pankin pääjohtaja myönsi keränneensä bonuksia tällä vuosisadalla 200 miljoonan euron edestä. Johtaja kuitenkin katui ja lupasi ottaa teoistaan täyden vastuun.Epäilemättä suomalaisiakin kiinnostaa, mitä tämä vastuunottaminen käytännössä merkitsee. Maailmalla hallitsemattomaan vauhtiin karannut pankkikriisi ei taltu, vaikka tähtitieteellisiä summia itselleen nostaneet johtajat palauttaisivat rahansa – mitä he eivät tietenkään tee. Vastuunottajia on haettava aivan muualta, tavallisen kansan keskuudesta.
Markkina-asiantuntijat ovat aina puhuneet luottamuksen merkityksestä. Jos se katoaa, rahamaailma menee sekaisin.
Tuo oppi on nyt kouriintuntuvasti todistettu oikeaksi. On alkanut näyttää siltä että raha, jota pitkään tuputettiin asiakkaille huterienkin vakuuksien varassa, olisi äkisti kadonnut maailmasta. Pörssikurssit ovat jatkaneet sukellustaan ja pudottaneet yritysten markkina-arvoja kymmenillä prosenteilla.
Pahimmassa pulassa on Islannin kaltainen pikkuinen valtio, jonka keinot torjua koko maan talouden romahtamista ovat hyvin rajalliset. Islanti maksaa nyt hintaa velkarahalla ostetun nousukauden ja nousukkaiden äkkirikastumisista. Valtio on luvannut ottaa pankkeja haltuun, nostanut talletussuojaa, kannustanut myymään ulkomaisia omistuksia vaikka pilkkahinnalla rahan kotiuttamiseksi, mutta mikään ei tehoa. Maan kruunun kurssi heikkeni yhdessä päivässä euroon nähden 23 prosenttia. Eilen suomalaisetkin pankit ilmoittivat, ettei Islannin kruunua voi enää noteerata.
Tämän pitäisi muistuttaa eurokriitikoille, kuinka itsenäisiä yksittäiset pienet maat todellisuudessa ovat oman valuuttansa ja keskuspankkinsa kanssa. Paniikin keskellä Islantikin yritti sitoa kruununsa valuuttakoriin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Nyt se on ulkomaisen avun armoilla.
Vaikeuksissa ovat isommatkin keskuspankit. Ne pyrkivät helpottamaan tilannetta puolen prosenttiyksikön ohjauskoron alennuksella, mutta ei se ainakaan pörssejä vakuuttanut.
Kansalaisilla ei ole poikkeuksellisen tilanteen keskellä juuri muuta mahdollisuutta kuin luottaa asiantuntijoiden rauhoittaviin lausuntoihin. Jokainen heistäkin joutuu myöntämään, että kriisi koskettaa myös meitä. Menetysten määrä on suuresti kiinni siitä, miten syvälle Yhdysvaltain talous vajoaa. Oman edun nimissä on siis pakko toivoa – vaikka se kitkerältä tuntuisi – että päättömällä politiikallaan maapallon vaikeuksiin ajaneet amerikkalaiset onnistuisivat jälkiensä siivoamisessa.
Arto Hietalahti
