Leena NygårdKOKKOLA (KP)
Kokkolan Kameraseuran tämänkertainen vuosinäyttely on anniltaan monipuolinen ja koottu huolellisesti tehdyistä, tasokkaista valokuvista.
– Olemme ylpeitä tästä, seuran puheenjohtaja Tomi Hirvinen myöntää.
– Ennen kaikkea olemme ylpeitä ja iloisia siitä, että muutaman ”lamavuoden” jälkeen olemme yleensäkin saaneet aikaan näyttelyn.
Mitään tiettyä suuntausta ei yli neljänkymmenen kuvan sadosta voi erottaa, eikä kuvaajille tällä kertaa annettu yhtenäistä teemaa.
– Se on ikävääkin. Temaattisia juttuja kannattaisi tehdä, koska siten näyttelyistä saataisiin yhtenäisempiä. Sitoutuminen teemaan olisi myös taiteellisesti haastavampaa kuin vapaa valinta, näyttelysihteeri Michael Neunstedt sanoo.
Käytännössä teema-ajattelu ei kuitenkaan viime aikoina ole toiminut. Sitä yritettiin soveltaa aiemmin, mutta sillä kertaa näyttelyä ei saatu kokoon lainkaan.
Tämänvuotisen näyttelyn kuvien kohteena on usein ihminen eri tilanteissa sosiaalisessa ympäristössään. Luontokuvia on perinteiseen tapaan runsaasti.
Michael Neunsted on tuonut näyttelyyn neljä kuvaa. Niistä Blues ja Happy Days muodostavat kokonaisuuden. Yhdistävänä tekijänä kahdessa hyvin erilaisessa ympäristössä on koira: bluesmuusikon koira makaa apeana, hihnaan sidottuna katukäytävällä, onnellinen koira taas ravistelee itseään vedessä kaislikon äärellä. Molemmat kuvat on sävytetty siniruskeiksi.
Mies-nimiseen kuvaan Neunstedt on ladannut turhautumistaan median välittämään mieskuvaan:
– Minua on ärsyttänyt epäreilu tapa, jolla suomalainen mies kuvataan surkeaksi tunnevammaiseksi, juopoksi, ylipainoiseksi, sairaaksi ja syrjäytyneeksi. Tuskin se on koko totuus miehestä, ja onhan tuossa joukossa naisiakin.
Mies-kuvassa on puutarhapatsaana toiminut miehen torso, jonka harmaata pintaa talven kylmyys on rapauttanut ja repinyt paljastaen hieman lämpimämpää ruskeaa. Mies lepää selällään kylmänsinisessä ympäristössä.
Tomi Hirvinen on tuonut näyttelyyn Gambiassa ja Senegalissa viime maaliskuussa ottamiaan kuvia. Niissä on väriä ja lämpöä, myös kuvassa Lääkärimatkalla, joka esittää malariaa sairastavaa lasta matkalla hoitoa saamaan.
Olli Ilmanen on saanut paljon irti kuvatessaan asemalla seisovia venäläisten junanvaunujen yksityiskohtia. Lähes abstraktien kuvien värisävyt ovat hienostuneita ja kauniita.
Heikki Perälahdelta on näyttelyssä monta laadukasta luontokuvaa. Hymyä huuleen saa naivistista maalausta muistuttava Oottako kuullu, joka vaihteeksi kuvaa ihmisiä.
Seija Kurtén kuvaa muun muassa luontoa ja symbolisesti sukupolvien välistä yhteyttä. Kuvaan Nimikirjoitusten aika hän on saanut onnistuneesti hetken tunnelman.
Teemu Hujasen parissa kuvassa on vauhtia ja raju värimaailma. Luontokuva Hiljaisuus on pelkistetyn tyylikäs ja täynnä tunnelmaa. Juha Sundström on vanginnut tällä kertaa mustavalkoisiin kuviinsa ihmisiä ohikiitävinä hetkinä. Niissä on huumoria ja haikeutta. Sami Mäki ja Markus Hautaniemi osallistuvat kumpikin kahdella kuvalla. Mäki kuvaa muun muassa ihmisjoukkoa kesäyössä osuvasti ja Hautaniemen terhakka Piki-kissa jää mieleen.
Keijo Jokinen, joukon veteraani ja enää ainoa vakaumuksellinen filmille kuvaaja, on kuvannut Vanhaa kamaa luonnossa ja saanut esiin kiehtovia värisävyjä.
Muuten digikuvaus tai ainakin digitaalinen käsittely ja tulostus ovat nyt valttia. Jopa Juha Sundströmin mustavalkokuvat ovat digitaalisia. Teemu Hujanen lienee tuonut näyttelyyn sen ainoan manipuloidun kuvan, Itkevän talon.
Näyttelyn kymmenestä valokuvaajasta vain yksi on nainen. Siinä on Tomi Hirvisen ja Michael Neunstedtin mielestä valitettava epäsuhta, sillä seuran 42 jäsenestä kuitenkin kymmenen on naisia. Useimmat jäsenistä ovat keski-ikäisiä, ja naisten lisäksi uusia nuoria kaivattaisiin mukaan toimintaan, samoin kuin valokuvauksen ammattilaisia.
– Heidän mukanaolonsa olisi edelleen tärkeää, heiltä muut voisivat oppia aina lisää, Hirvinen sanoo.