Kun poika soitti ja pyysi tuomaan spray-maaleja pyörätalkoita varten, huomasin ilahtuvani. Hyppelin maalikauppaan ja oitis kotipihalle, jossa äänekäs lauma jo rakenteli uusia pyöriä vanhoista rungoista. Mieli oikein läikähteli, kun katselin vielä hämärtyvässä illassa viihtyvää joukkoa, jonka pyörien rakentelu oli saanut valtoihinsa. Kauhajoesta oli pari päivää. Olisipa maailma vielä tämmöinen! Mutta se ei ole. Me vanhemmat joudumme pähkäilemään räiskyvien tietokonepelien, big brotherien ja alati paisuvan viihdetulvan keskellä sitä, miten säilyttää jälkikasvun mieli terveenä tässä hullunmyllyssä. Onhan meillä mammonaa ja monenlaista herkkua hyllyssä, mutta yhteinen taju siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, heittelee jo aika lailla.
Nyt kysytään, missä on menty pieleen, kun tavalliset nuoret miehet kääntyvät tappajiksi. Itse en usko viranomaisten, metallinpaljastimien, turvakameroiden tai valvonnan lisäämisen voimaan. Meillä on kaikenlainen yksilöllisyys ja itsekkyys, menestys ja suoritustehot nostettu niin korkealle, että ihmisenä olemisen perusasiat ja normaalit moraalisäännöt ovat jäädä jalkoihin. Elämä ei ole elämää, ellei osteta elämyksiä, viihdytä ja nautita. Pitää olla huippuammatti, huippupalkka, huippuasunto, huippuauto... Ponnistele paikasta auringossa! Älä jää jalkoihin! Kilpailu on kovaa, käytä kyynärpäitäsi!
Vähempikin riittäisi. Kouluissa voisi tiedon pänttäämisen sijaan yrittää perehtyä ympäröivään yhteiskuntaan. Ulkoiluttaa vanhuksia, kulkea luonnossa, tutkia lintuja, kerätä marjoja, kalastaa... Harrastaa kädentaitoja, liikuntaa ja musiikkia. Yläasteella tämä voisi hyödyttää enemmän kuin jokaisen Rooman valtakunnan vaiheen tarkka sisäistäminen.
Kaikista ei tule professoreita mutta täyspainoisia kansalaisia olisi kaikista saatava. Ja sellaisia kansalaisia, jotka kunnioittavat omaa ja muiden elämää lahjana, johon ei pidä väkivalloin kajota. Muutos ei ole helppo, mutta sitä tarvittaisiin.
Kirjoittaja on Keskipohjanmaan
uutistoimittaja.
outi.airola@kpk.fi
