Kati Tervo, s.1954, on sosionomi ja kotimaista kirjallisuutta opiskellut filosofian kandidaatti. Hän on työskennellyt kirjastoapulaisena, kirjastonhoitajana ja informaatikkona. Hän on kirjoittanut kirjallisuuskritiikkejä ja kolumneja. Meriiteistä huolimatta hänen esikoisteoksensa kiinnosti, koska hän on kirjailija Kari Tervon vaimo.

Päiväkirja on naiskirjallisuudelle ominainen laji. Kati Tervo kertoo elämästään ja ajatuksistaan paitsi omana itsenään myös kirjailijan vaimona ja 8-vuotiaan Kalle-pojan äitinä. Hän on nykyaikainen muusa eli koulutettu nainen, joka on hoitovapaalla vapaaehtoisesti sanoutunut irti työstään hoitaakseen kotityöt ja lapsen sekä tukeakseen miehensä uraa. Laji lienee harvinainen.

Työtä tuntuu muusan virassa riittävän jopa väsymykseen asti varsinkin, kun vaihdevuosioireet huonosti nukuttuine öineen välillä haittaavat estrogeenigeelistä huolimatta.

Kati Tervo kertoo kesästä 2007 vapusta syyskuun puoliväliin. Perhe asuu Helsingin Katajanokalla ja välillä mökillä Tampereen lähettyvillä. Italiassa vietetään yksi lomaviikko ja miehen kotikonnuilla Rovaniemelläkin pyörähdetään.

Teksti on sujuvaa ja kieli hyvää. Arjen tapahtumat Kati Tervo kirjaa ehkä turhankin lakonisesti. Tekstiltä odottaisi myös huippukohtia. Muistiinpanoja muusa kertoo kirjoittaneensa välillä käsin keittiössä, eikä tekstejä ilmeisesti oli isommin hiottu. Tavallaan aitous on ansio, mutta paikoin lopputulos on latteaa.

Kuten kaikilla, risteilevät Kati Tervonkin mielessä eri aikatasot. Elettävän kesän muistoihin limittyvät lapsuuden kesät mökillä sisarusten ja vanhempien kanssa. Kun nämä ihmiset tulevat mieleen, nousevat ajatuksiin myös veljen järkyttävä äkkikuolema, äidin pitkällinen melanoman sairastaminen ja mutkikas suhde SS-miehenä palvelleeseen isään. Isovanhempien muistot, sisar ja ystävät puikkelehtivat tekstiin niin, ettei lukija aina pysy kärryillä kenestä on kyse.

Kesän oivallus on, että 17.7. kirjoittaja huomaa olevansa vapaa, kun parikymmentä vuotta kestänyt vanhempien terveydentilan ja sairauden jännittäminen on takanapäin.

Kotitöihin Kati Tervo paneutuu niin tosissaan, että herää ajatus, että olisipa kirjoittavilla naisillakin tuollaisia avustajia. Perheen taiteilijan ei tarvitse tuhlata aikaan puuseen tyhjentämiseen eikä siivouksiin, kun muusan suvussa on tapana, että naiset tekevät likaiset työt. Vaimo tekee parhaansa mukaan mieluisaa ruokaa ja huoltaa vaatteet. Mies narisee joskus, että kahvia on keitetty liian vähän ja kauppalasku on liian suuri. Kehityskelpoiseksi hän silti osoittautuu, sillä hän oppii fileoimaan kalan ja tekemään kravattisolmun.

Tekstistä välittyy, että pari rakastaa ja arvostaa toisiaan. Kalle on toivottu ja rakastettu lapsi. Kati Tervo näkee miehensä mielialat ja työn vaiheet päälle päin. Mies kirjoittaa historiallista romaania myös yksin mökillä. Vaimo ihailee miehen lahjakkuutta ja tietää olevansa tärkeä tämän työlle. Esittelihän nuori runoilija Kari Tervo 90-luvulla tyttöystävänsä WSOY:n kirjalliselle johtajalle Ville Vikstenille: ”Tässä on nainen, joka tekee minusta prosaistin.”

Leena Ahlholm (KP)