Onnettomina aikoina sadut tarjoavat lohdutusta. Meksikolaisen Guillermo del Toron toinen Hellboy on kaikin puolin onnistuneempi kuin ykkösosa. Kultaisen armeijan tarina lainaa piirteitä aiemmista fantasioista ja sekoittaa tapahtumiin huumoria, villejä henkilöitä, toveruutta ja tietysti suuria käänteitä, joista maapallon kohtalo riippuu.

Sankarina Hellboy on paranormaalien ilmiöiden Dirty-Harry. Karski mutta rehti poliisi hoitaa asialliset hommat kuin Ellun kana. Mike Mignolan sarjakuvaeepoksen ensimmäiseen elokuvaan verrattuna väkitukot pahiksetkin ovat nyt traagisuudessaan kunnioitettavia.

Hellboy II tarjoaa täyteläisen ja positiivisen seikkailun, josta ei silti puutu jännitystä ja painajaismaisia tilanteita. Kaikki päättyy kuitenkin onnelliseen loppuun, jossa maailma pelastuu. Elämä jatkuu myönteisimmällä mahdollisella tavalla myös Hellboyn omassa rakkaustarinassa tulisen Liz-tytön kanssa. Selma Blairin naishahmo on entistä paremmin esillä.

Henkiolentojen ja ihmisten sodassa muinaisina aikoina saavutettu epävakainen rauha järkkyy, kun Prinssi Nuada anastaa kultaista armeijaa hallitsevat vallan merkit, kruunun osaset. Nuada haluaa tuhota petollisena pitämänsä ihmiskunnan. Esteenä prinssille on vain kaksoissisar, prinsessa Nuala, joka haluaa rauhan säilyvän ja liittoutuu siksi Hellboyn kanssa.

Hellboy on ensimmäisenä kuullut taustatarinan isältään iltasadussa. Isän lukiessa katsojalle näytetään pojan mielikuvituksessaan muovaama nukkeanimaatio. Del Toron keinovalikoima häikäisee jo alussa, mutta tunnelmia yllättäen vaihteleva tyyli pitää loppuun saakka. Sarjakuvan logiikalla ohjaaja yhdistelee kaupunkirealismia ja tarumaailman aineksia niin koomiseksi kuin kauhistavaksikin kuvastoksi.

Hellboy II:ssa on selvästi läsnä Panin labyrintin (2006) tekijä. Del Toro tuntuu kilpailevan itsensä kanssa tuottaakseen jopa aiemman aikuisten satunsa albiinon olminkuvatuksen ylittäviä näkyjä. Vähemmän omaperäisesti, mutta nautittavasti kierrätetään filmissä Peter Jacksonin ja George Lucasin ideoita Sormusten tarusta ja Tähtien sodasta.

Hellboyn sekalainen seurakunta tuo mieleen Lucasin avaruusfantasian otusvalikoimat. Uhattu kuninkaallinen Nuala (Anna Walton) vertautuu Tähtien sodan Leiaan ja Padmeen. Vedenelävä amfibiomies on nähty jo 60-luvun neuvostoelokuvassa, mutta Hellboyn paras kaveri Abe (Doug Jones) tuo kiduksista huolimatta käytöksellään mieleen robotti R2-D2:n. Miksei myös myöhemmän Star Warsin Jar Jar Binksin.

Lemmestä juopuneen Aben yllättävä duetto Hellboyn kanssa Barry Manilow -siirapista Can’t Smile Without You on toiminnan pysäyttävä rohkea veto, joka onnistuu täydellisesti.

Juttuun on lisätty hiukan ylimääräiseksi jäävä Krauss, sukelluspukuun verhottu saksalainen ektoplasmaekspertti. Ehkä tekijöiden viestinä on erilaisuuden sietäminen ja sen rikkaus, koska Hellboy II:n hahmoilla on kaikilla omat heikkoutensa ja vahvuutensa.

Taistelut ovat tyylitellyn velhomaisia ja ritarillisia Tolkienin tarun filmiversion malliin. Johnny Winteriäkin valkoisemman prinssi Nuadan (Luke Goss) miekkailutaidot välittyvät niin ylevin asetelmin ja kuvakulmin, että voi vain kuvitella, mitä ohjaaja saisi Kalevalasta aikaiseksi.

Elokuva ei uppoa liikaan jalouteen ja taivasteluun, kun sen pääosassa on jalat rennosti maassa pitävä, pohjimmiltaan kiltti Hellboy. Huumorin pilke tuikkii Ron Perlmanin karun maskin takaa. Näyttelijän taitava ajoitus on jatkuva ilonaihe, joka tuo mainiona sykkivään, ehtymättömien kuvallisten ideoiden kavalkadiin inhimillistä ja persoonallista särmää.