TAMPERE

Tampereen Teatteri: Juhlat. Käsikirjoitus: Thomas Vinterberg, Mogens Rukov, Bo Hansen. Ohjaus: Pasi Lampela, ensi-ilta päänäyttämöllä 25.9.

Maailma on täynnä tarinoita pahuudesta . Yllättävän moni niistä tapahtuu perheissä. Lapsuuden tragediat purkautuvat aikuisuuden horjuvana mielenterveytenä. Jollain tapaa me kuitenkin ymmärrämme isiemme tekoja – samaa lihaa ja verta kuin olemme. Tanskalaisessa Juhlat -näytelmässä tämä teema konkretisoituu Helge-isän 60-vuotisjuhlissa tapahtuvaan isän ja pojan välien selvittelyyn, jossa perheen synkkää salaisuutta puretaan pala palalta.

Näytelmä on perhetragediaa viiltävimmillään, mutta tyylilajia rikkovat näytelmän komedialliset elementit, joita esitykseen tuovat muun muassa koomiset juhlavieraat. Näytelmän juoni leikkaa karmean sukusalaisuuden paljastuksesta, suoraan juhlakalun kunniaksi nostettaviin maljoihin. Tapahtui mitä tapahtui, mutta juhlia emme sen anna pilata, tuntuu olevan näiden kekkereiden juoni.

Juhlat pohjaa Thomas Vinterbergin samannimiseen elokuvaan, joka aloitti tanskalaisen dogma -elokuvasuuntauksen 1990-luvun puolivälissä. Siinä elokuva ”puhdistetaan kaikesta ulkoisesta pintakiillosta” ja keskitytään vain sisältöön. Tämän suuntauksen tavaramerkkinä olivat muun muassa käsivaralla kuvatut kohtaukset ja tietynlainen dokumentaarisuus. Näytelmäsovituksen kantaesitys oli 2004 Lontoossa, jonka jälkeen se on kiertänyt ympäri maailmaa ja ollut yleisö- ja arvostelumenestys monissa maissa.

Tampereen Teatterin Suomen ensi-illan on ohjannut Pasi Lampela. Ja sujuvasti onkin. Juhlat on tiheätunnelmainen parituntinen ja mietittyä teatteri kaikki tyynni. Lampelan ohjauksessa varsin staattinen näyttämökuva kontrastoituu hienosti juonen käännekohtien tiukkiin rytminvaihdoksiin. Jylhien juhlaverhojen rajaamalla näyttämöllä etsitään totuutta sydän karrella. Elokuvaversion dokumentaarisuudesta ei ole häivääkään jäljellä – nyt tehdään teatteria jossa on satsattu henkilöohjaukseen.

Näytelmän keskiössä on Pekka Laihon esittämän Helgen ja Ville Majamaan tulkitseman Christian-pojan kaksintaistelu. Tarinan kehyksenä on Christianin kaksossisaren Lindan itsemurha, jonka lopullinen syy selviää näytelmän loppupuolella. Laiho tekee roolihahmostaan – tuosta jossain määrin inhimillisen pahuuden ruumiillistumasta yllättävänkin sympaattisen hahmon. Ihmiselon molemmat puolet ovat kiinnostavasti läsnä Laihon tulkinnassa.

Majamaan henkisesti palasina oleva Christian on hahmona ehkä yksiulotteisempi, eikä anna rooliin rakennuspuita sillä tapaa kuin isä Helgen rooli. Ihan komeasti Majamaa työstään selviää, joskin pientä sordiinoa ilmaisuun ilmestynee esityskertojen myötä. Muista roolitöistä voi mainita öykkäri pikkuveljeä esittävän Esa Latva-Äijön, jonka machoileva typeryys aiheuttaa katsojissa vuoroin hervotonta naurua ja inhon tunnetta. Risto Korhosen maanisesta (!) masennuksesta kärsivä juhlavieras on myös makeasti tyypitelty työ.

Juhlat ei karmeasta aiheestaan huolimatta ole ahdistava kokemus. Kunnon draaman lakien mukaisesti se tarjoaa katsojalle myös tien vapautukseen. Mietittävää se toki jättää, mikä on merkki ajatuksella tehdystä teatterista. Tämä syksy on Tampereen Teatterilta täysosuma. Kiinnostavia uutuuksia ja klassikoita raikkaasti toteutettuina. Se ei repertuaariteatterilta ole ollenkaan itsestään selvä juttu, mutta teatterin johtaja Heikki Vihinen esikuntineen on tässä onnistunut. Juhlat -näytelmä täydentää syksyn onnistuneiden ensi-iltojen sarjaa komeasti.