Päässä on takonut lähes koko päivän aivan kuin sinne olisi jäänyt huomaamatta lojumaan sotilassoittokunnan bassorumpu. Viiden ja puolen tunnin istumisen ja historian parissa vietetyn ajan jälkeen olin enemmän kuin väsynyt. Viimeisetkin energiapisarani menettäneenä olisin voinut istua paikoillani koko loppuillan tekemättä ja ajattelematta mitään. Mutta eihän sellainen käy päinsä.Puoli neljäksi kiiruhdin bänditreeneihin ja perjantainahan olisivat vielä ne ruotsin kirjoitukset edessä. Ei tässä laiskottelemaan kerkeä, vaikka turnausväsymys alkaakin jo vähitellen syödä lukuintoa.
Tällä viikolla olen jo joutunut patistamaan itseäni avaamaan koulukirjat, joille jouduin vieläpä katkeroitumaan tiistai-iltana – Pako, joka on ehdoton suosikkisarjani, joutui jäämään paitsioon kerratessani tämän päivän historian kirjoituksia varten. Nauhoitettua Pakoa en ole vielä ennättänyt kelailla ja katsoa.
Ehkä suon sen itselleni vielä tänä iltana, kun huomenna olisi tilaisuus nukkua hieman pidempään yhden vapaatunnin ansioista. Ei se katsomaton jakso sitten kummittele enää huomenna kun pitäisi viettää laatuaikaa ruotsin kielen seurassa.
Vielä olisi kaivettava jostakin kirjojen seasta se ylimääräinen energiaruiske jonka avulla jaksaa päntätä ja ahkeroida vielä kaksi päivää ruotsin parissa. Perjantai on se kauan odotettu päivä jolloin kirjoitukset on syksyn osalta suoritettu ja saa ottaa pienen aikalisän.
Pienenkö? Aivan.
Kevään kirjoituksissa odottaa neljän kirjoitettavan aineen rintama joten olisi varmaankin suotavaa alkaa kertaamaan ajoissa… Tosin hetken aion nauttia harvinaisesta, mutta ihanasta joutilaisuuden tunteesta.
Tea Koskela
