VAASAMotel Morrison, rockmusikaali. Käsikirjoitus ja ohjaus Taava Hakala. Lavastus ja pukusuunnittelu Liisa Ikonen, valosuunnittelu ja projisoinnit Raisa Kilpeläinen, koreografia Tanja Karppi. Kantaesitys ja ensi-ilta Vaasan Kaupunginteatterissa 20.9.

Kuka Jim Morrison todella oli? Mikä oli se voima, joka työnsi turbulenssin tavoin tätä 27 vuoden iässä kuollutta laulajaa, runoilijaa ja rock´n roll-ikonia kansainväliseen tähteyteen, kaikkien tuntemaksi kulttihahmoksi? Vaasan Kaupunginteatteri etsii ensimmäisenä suomalaisena teatterina tähän vastausta.

Ohjaaja-dramaturgi Taava Hakala käy toki pääpiirteissään läpi Morrisonin elämänhistorian Doors-yhtyeen perustamisesta tähden varhaiseen kuolemaan, mutta pääpaino tekstissä liikkuu laulaja-legendan mielen maisemissa, jota ohjaa pahasti Joose Mikkosen esittämä Fauni, paholainen.

Kovin syvälle Morrisonin sisäisessä monologissa ei päästä, sillä Doors-yhtyeen musiikki saa pääpainon. Tekstin eheyttä rikotaan nykyaikaan sijoittuvilla poliisikohtauksilla ja sirkusmaisilla Beckett-leikkauksilla, mutta ne eivät valaise tarinaa sen kummemmin tai tuo siihen teatterillista lisä-arvoa.

James Douglas ”Jim” Morrison (1943-1971) sai hyvinkin porvarillisen kasvatuksen, mutta kuohuvan 60-luvun tapaan hän nousi kaikkea yhteiskunnallista sovinnaisuutta vastaan. Hippiliike, ”peace and love” -huumehörhöilyineen sekä poptaiteen ikoni Andy Warholin näyttävät tempaukset herättivät maailmanlaajuista huomiota.

Tuntuu kuin kaikki olisi mennyt Morrisonin elämässä omalla painollaan; hän eli päivän kerrallaan alkoholin toimiessa innoittajana. Yleisö rakasti ja ihaili tätä Jack Daniels-pullo kädessä toikkaroivaa artistia, hänen psykedeelistä musiikkiaan ja hänen arvaamattomia tempauksiaan.

Vaikka Morrison odotti yleisön palvontaa, hän myös vihasi sitä, sillä hän halusi olla taiteilija eikä viihdyttäjä. Irtautumisen Doors-yhtyeestä ja muuton Pariisiin piti olla hänen irtiottonsa vapauteen ja runouteen, mutta hän kuoli hämäräperäisissä oloissa huoneistonsa kylpyammeeseen.

Juha Lagströmin tulkinta Jim Morrisonista on huikea. Hänen fyysinen olemuksensa tuo näyttämölle intensiteettiä ja autenttisuuden tunnun. Tulkinta on kiihkeää ja shamanistista. Tim Morrisonista kehkeytyy viinan huuruisesta elämästä huolimatta herkkä, omissa maailmoissaan elävä, omintakeinen taiteilija.

Doorsin musiikki ja kappaleet, lähinnä heidän 1967 albumiltaan, ovat väkevästi tulkittuja, paitsi Lagströmin myös Doors-yhtyeen jäseniä esittävien Tuomo Unkurin, Olli Rantalan ja Jere Lahden yhteispelinä. Ei ihme, että salintäyteinen Morrison-fanien joukko repesi raivokkaisiin suosionosoituksiin.

Kokonaisuutena Motel Morrison on huolellisesti rakennettu koreografiaa, puvustusta, lavastusta, valoja ja projisointeja myöten. Jopa rumuuden estetiikka toimii.

Morrison-musikaali tuntuu olevan valtakunnassa syksyn tapaus, sillä se kerää faneja ympäri Suomen niin, että syksyn esitykset ovat lähes loppuunmyytyjä. Vaikka en tiennytkään etukäteen paljon Jim Morrisonin elämästä, seuraavan kerran hänen musiikkiinsa tarttuu jo hanakammin, koska sitä voi jopa ymmärtää.