Olen etsiskellyt lukumotivaatiotani jo jonkin aikaa. Ruotsi on minulle ylivoimaisesti vaikein aineista, joista suoritan ylioppilastutkinnon. Näiden opiskeluvuosieni aikana olen kärsinyt suuret angstit ruotsia päntätessäni ja useimmiten koenumeron nähtyäni miettinyt, onko opiskelusta sittenkään mitään hyötyä kun lukeminen ei ole näyttänyt tuloksiin suuremmin vaikuttavan. Nyt mietin, miksi päätin kuitenkin sinnitellä ja kirjoittaa keskipitkän oppimäärän mukaisen ruotsin.

Okei. Pidän kielestä, minun korviini se soi hauskasti ja yleissivistyksen kannalta olisi hyvä osata myös toista kotimaista kieltämme. Ehkä ajattelin silloin joskus, että ylioppilastutkinnon suorittaminen meinaisi automaattisesti sitä, että luku-urakan jälkeen olisin hitusen taitavampi? Ennen perjantaita minulla on vielä muutama armon päivä aikaa pänttäämiseen. Ajatus perjantaisesta yo-kokeesta kauhistuttaa ja huvittaa. Ajatus uuden hatun saamisesta keväällä hymyilyttää.

Kuluneena viikonloppuna olen haeskellut lukumotivaatiotani karkkipussista, muista herkuista sekä satunnaisesta kuntoilusta. Ruska, sen kuvaaminen ja luonnossa liikkuminen ovat vaikuttaneet kiinnostavammalta kuin ruotsin kielioppikirjan avaaminen. Kaiken touhuamisen jälkeen minuun iski suoranainen todellisuuden pelko: nyt pitäisi ajatukset todellakin olla kasassa eikä antaa niiden harhailla syksyn väreissä.

Avasin lopulta sen kielioppikirjan ja totesin, että on myös paljon asioista joita jo valmiiksi osaan. Tein tehtäviä sekä selailin ruotsinkielisiä nettisivuja radion paapattaessa ruotsinkielistä puhetta korvilleni. Illalla lupauduin ystäväni avuksi kertaamaan hänen huomista ruotsin kurssikoettaan varten. Aika kului tehtävien parissa mielekkäämmin kahdestaan ja minusta tuntuu, että taisimme molemmat oppia jotain. Nyt yritän ylläpitää lukumotivaatiotani perjantaihin asti ja sitä ennen stressaamatta opiskella.

Terveisin Elina