Jimmy TräskelinHyvä Trio: Mainio hyva-1 2008.
Samojen seinien sisällä Kokkolan kansanmusiikkiopinahjoissa opiskelleet Ulla-Sisko Jauhiainen, Amanda Kauranne sekä Elina Lappalainen päättivät keväällä vuonna 2006 perustaa trion. Samalla he päättivät, että siitä tulee hyvä. Melko tarkalleen kaksi vuotta myöhemmin kolmikko sulkeutui studioon ja äänitti kymmenen kappaletta ensilevylleen, josta oli tuleva mainio.
Hyvä Triosta kehkeytyi nykykansanmusiikkiyhtye, jonka soundi syntyy minimalistisesta, mutta toimivasta soitinnuksesta: Lappalaisen edistyksellinen kontrabassottelu saa vuoroin seurakseen Jauhiaisen kanteleen, jouhikon tai harmonin, ja Kauranteen äänihuulet päästelevät kauniit ja rohkeat tuotoksensa milloin soolona, milloin muun trion ääniin sulautuen. Yhtyeen musisoinnista huokuu sen kaikilla osa-alueilla ennakkoluulottomuus, joka vuoroin naurattaa ja itkettää, välillä ärsyttää ja etupäässä ihastuttaa. Mainio-levyn mieleenpainuvinta antia ovat Jauhiaisen omintakeisen humoristiset laulut sekä niiden täysinä vastakohtina toimivat Lappalaisen jylhän haikeat sanattomat sävelmät. Muu materiaali juontaa juurensa etupäässä pohjoismaisiin perinteisiin, jotka on puettu räikeään Hyvä Trio -kuosiin.
Kuluvasta syksystä lähtien trion tytöt ovat päätyneet hieman etäämmälle toisistaan Kauranteen ja Lappalaisen siirryttyä Sibelius-akatemialle ja Jauhiaisen loikattua vaihtoon Viron puolelle. Toivoa kuitenkin sopii, että yhtyeen riehakkaita live-esiintymisiä nähdään jatkossakin. Niitä odotellessa voi onneksi turvautua levyyn – sekin on nimittäin oikein mainio.