Moskova,
7. 9.
(STT–AFP)
YK:n Haagin-tuomioistuin on alkanut käsitellä Georgian ja Venäjän kiistaa niin sanotuista etnisistä puhdistuksista. Georgia syyttää Venäjää siviilien terrorisoinnista ja konfliktia paenneiden ihmisten kotiinpaluun vaikeuttamisesta. Myös Venäjä on vaatinut Georgiaa tilille ihmisoikeusloukkauksista Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa.Jos Kansainvälinen tuomioistuin toteaa tapauksen kuuluvan sen toimivallan piiriin, tuomareiden odotetaan antavan päätöksensä muutamassa viikossa.Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on käyttänyt Georgia-kiistassa poikkeuksellisen maltillisen puheenvuoron.– Voin kertoa teille, että tunnemme tällä hetkellä veljeyden tunteita Georgian kansaa kohtaan ja mikään ei voi sitä järkyttää, hän sanoi Moskovassa metroaseman avajaisissa venäläisviestimien mukaan.Samalla hän pahoitteli "odottamatonta riitaa" Georgian johdon kanssa, mikä on hänen mukaansa yksinomaan Georgian johdon syytä.Riidalla hän viittasi sotatoimiin elokuussa. Kriisin jälkeen Venäjä on tehnyt selväksi, että se haluaa Georgian presidentin Mihail Saakashvilin väistyvän.