Lontoo,
7. 9.
(STT–DPA)
Rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia osissa Britanniaa, Ranskaa ja Sveitsiä.Rankkasateiden nostattamat tulvat surmasivat viikonlopun aikana ainakin kuusi ihmistä eri puolilla Britanniaa. Sateiden ennustetaan jatkuvan myös tulevina päivinä.Satoja perheitä on jouduttu evakuoimaan kodeistaan. Viranomaiset arvioivat tulvien vielä pahenevan, kun sadevedet valuvat jokiin.Tulvat ovat koetelleet pahimmin Englannin koillisosaa ja Walesia. Taloudellisten vahinkojen arvioidaan olevan kymmeniä miljoonia euroja.Ranskan Grenoblessa supermarketin katto romahti vesimassan alla, ja 12 ihmistä loukkaantui. Toisen liikkeen katosta murtui osa, mutta kukaan ei loukkaantunut. Muualla Ranskan Alpeilla rinteiltä valui mutaa kaduille ja rautateille.Myös Sveitsissä sateet ovat aiheuttaneet maanvyörymiä. Maan eteläosassa Wallisin ja Tessinin välinen sola piti sulkea kivien vyöryessä rinteiltä.
Vedenpinta on noussut muun muassa Koillis-Englannissa.