Pentti Matikainen saa syytteen Karalahti-puheistaan
Helsinki,
5. 9.
(STT)
Helsingin IFK:n entinen toimitusjohtaja Pentti Matikainen joutuu vastaamaan oikeudessa aiemmista puheistaan. Espoon kihlakunnansyyttäjä Erkki Huhtala vahvisti STT:lle, että Matikaista syytetään perättömästä lausunnosta tuomioistuimessa ja esitutkinnassa.Asia liittyy Jere Karalahden huumejupakkaan, jossa Matikaista kuultiin todistajana.Syyttäjä kertoi esittäneensä käräjäoikeudelle, että oikeudenkäynti tapahtuisi loka-marraskuussa tai ainakin joka tapauksessa ennen kuin Karalahden jutun käsittely alkaa hovioikeudessa 12. tammikuuta.Matikaista koskevat valehteluepäilyt tulivat julkisuuteen jo viime keväänä. Yle Uutiset kertoi, että Matikainen oli puhunut ristiriitaisesti esitutkinnassa ja oikeudessa. Esitutkinnassa hän oli kertonut, että Oulun Kärpät kuittasi Karalahden 23 000 euron velat. Oikeudenkäynnissä Matikainen muutti kertomustaan ja sanoi, että Karalahti jäi tuon summan velkaa rankan juhlinnan vuoksi.Perättömästä lausumasta tuomioistuimessa ei selviä sakoilla, vaan rangaistus on vähintään ehdollista vankeutta. Enimmillään vankeusrangaistus voi olla kolme vuotta.