Turku,
5. 9.
(STT)
Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) puuttuu jälleen seuraajansa Matti Vanhasen (kesk.) puheisiin EU:n ytimistä.Lipponen antaa Turun Sanomien kolumnissaan ymmärtää, että Vanhanen on hakoteillä käyttäessään yhdeksän unionimaan hanketta avioliittolainsäädännön harmonisoimiseksi kielteisenä esimerkkinä ytimistä.– Tämän koalition muodostavat katoliset maat, joilla on riittävästi julkeutta hakea legitimiteettiä taantumuksellis-shovinistiselle ideologialleen, Lipponen sivaltaa.Lipposen mukaan katolisen rintaman hanketta ei voi luokitella euron tai Schengen-yhteistyön kaltaiseksi, unionin kehitystä eteenpäin vieväksi ja uusille tulijoille avoimeksi yhteistyöksi. Hänen mukaansa euro ja Schengen on tarkoitettu vahvistamaan EU:n yhtenäisyyttä, katolinen koalitio puolestaan lietsomaan yhteisöön sisäistä ristiriitaa.EU:n ytimiin kuuluminen oli aikanaan Lipposen johtoajatus. Vanhanen on puolestaan moneen otteeseen sanoutunut irti ydinajattelusta, viimeksi toissapäivänä EU-keskustelutilaisuudessa Helsingissä.