Keskusta on kosinut Uudenkaarlepyyn kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Allan Blomia (r.) listoilleen syksyn kunnallisvaaleissa, kirjoittaa torstain Österbottens Tidning.Lehden mukaan keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen oli viimeksi keskiviikkoiltana yhteydessä Blomiin.
– Se on tietenkin mairittelevaa, mutta olen ilmoittanut jo aikaisemmin, että jättäydyn sivuun syksyn kunnallisvaaleista.
Blom kertoo, että keskusta ei ole ainoa puolue, joka on havitellut häntä riveihinsä.
Blom on toiminut useissa merkittävissä luottamustehtävissä pitkän poliittisen uransa aikana. Tällä hetkellä hän johtaa Pohjanmaan liittoa.
– Olen valmis jatkamaan Pohjanmaan liitossa, Blom lupaa.
Blom ei ole vastaamassa myöntävästi puolueiden kosiskeluun.
– Huhut puolueen vaihdosta ovat liioiteltuja, Blom korostaa.