Kuolema oli vieraillut eräässä talossa. Martta, kuolleen sisar, sanoi Jeesukselle, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.Kovan vastoinkäymisen, koettelemuksen tai menetyksen tullessa saattaa tuntua siltä, että Herra oli poissa. Jos hän olisi ollut läsnä, pahaa ei olisi tapahtunut.
Evankeliumiteksti kertoo, että Vapahtaja liikuttui nähdessään omaisten ja muiden surun. Hänkin itki. Joku juutalaisista ihmetteli, kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?
Jeesus herätti Lasaruksen, niiden ihmisten tähden, jotka hänen ympärillään olivat, jotta he uskoisivat häneen. Evankelista kertoo, että monet uskoivatkin.
Uskoa ei voi rakentaa kokemuksen varaan. Ei sen varaan, että kaikki menee hyvin. Usko ei ole menestyksen tae, este vastoinkäymiselle. Ja kovin rohkea on se, joka sanoo, tuon ihmisen elämässä ei ollut Jumalaa, koska hänelle noin kävi.
Minä uskon, eikö se ole jotakin sellaista, että toivon ja luotan, tässäkään ei ole Herralle mikään mahdotonta.
Hän haisee jo. On mennyt aivan pilalle. Jostakusta lähimmäisestäkin saatetaan näin ajatella. Häntä ei voi enää parantaa. Itsestäänkin ja omasta elämästä saattaa joku ajatella näin. Minun mahdollisuuteni ovat menneet.
Kuolleista emme saa herätettyä ja vaikeiden sairauksien edessä olemme voimattomia. Syntiä ei saa tekemättömiksi. Mutta syntisellä on toivo, Vapahtajan sääli ja laupeus.
Valtakuntansa sanomassa hän tulee lähelle, tarjoten armahdusta ja lohdutusta sinulle joka olet sortunut, ja sinulle joka tunnet uskon heikkoutta. Siinä kutsutaan eksynyttä, usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.
Kirjoittaja työskentelee
seurakuntapastorina Toholammilla.