Tilanteen haastavuus ei silti estänyt pääministeri Matti Vanhasta ja ulkoministeri Alexander Stubbia esittämästä tuoreeltaan selvää kantaa tapahtumiin. Molemmat tuomitsivat Venäjän toimet Georgiassa ja toteisivat, etteivät ne voi olla vaikuttamatta Suomen turvallisuusympäristöön. Myös presidentti Tarja Halonen tuomitsi vähän myöhemmin Venäjän päätöksen tunnustaa Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyysjulistukset.

Johtokolmikon kommentit ovat olleet erihenkisiä, mutta keskenään ristiriitaisiksi niitä on sentään hankalampi osoittaa. Vanhanen on selittänyt Stubbin myönteisen Nato-arvion ”enemmän kokoomuksen kuin ulkoministerin puheenvuoroksi.” Maan virallinen Nato-kanta ei ole pääministerin mukaan muuttunut. Nyt ei ole tarvetta liittoutua, mutta vaihtoehdot pidettään auki.

Vähintään yhtä haastava tilanne on tuoreelle oppositiojohtajalle, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle. Georgian kriisin puhjettua syntyi sellainen kuva, että kommentteja kärkkyneet tiedotusvälineet halusivat kuulla SDP:n näkemyksen ulkopolitiikassa ansioituneelta kansanedustaja Erkki Tuomiojalta.

Urpilaisen ensimmäinen ulkopoliittista kannanottoa saatiin odottaa SDP:n kesäkokoukseen saakka. Siellä puheenjohtaja totesi, ettei Suomen ei tarvitse määritellä Nato-kantaansa uudelleen tällä vaalikaudella. Puolueen kanta sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ole muuttunut.

Ainakin yksi asia tuli samalla selväksi: ulkopolitiikasta ei tule sellaista asetta, jolla SDP kävisi hallituksen kimppuun. Konsensus ei ole sen taholta rapisemassa. Vaikka Urpilainen on harrastanut kansainvälisiä kysymyksiä, ulkopolitiikan ”kovaan ytimeen” kuuluvissa turvallisuuspolitiikan asioissa hän ei pysty haastamaan kokeneempaa pääministeriä eikä ulkoministeriäkään.

Urpilaista sitoo myös velvollisuus oman puolueen parista noussutta presidenttiä kohtaan. SDP ei ole ensimmäisenä astumassa Halosen varpaille.

Hallituksen ja opposition välille ei ole odotettavissa kiistaa edes siitä, onko turvallisuuspolitiikasta soveliasta käydä avointa keskustelua vaalien välillä ja alla. Luonnollisesti on.

Kotimaan kysymyksissä oppositio voi yrittää haastaa hallitusta ylimalkaisillakin vaatimuksilla esimerkiksi palveluiden turvaamisesta. Ulkopolitiikassa uskottavuus ei kuitenkaan kasva, jos vaatimukset Venäjän politiikan vahvistamisesta jäävät kovin yleiselle tasolle. Keskustelua voi aina vaatia lisättäväksi, mutta monisanaiset kehotukset suhteiden syventämiseen eivät ole riittävän konkreettisia toimintaohjeita.

Selvimpiä ulkopolitiikan linjauksia esittää vihreiden puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg. Vanhasen ja Urpilaisen tavoin hänkään ei halua korottaa puolustusmenoja.

Cronberg kuitenkin huomauttaa Helsingin Sanomissa, että Itämeren alueen turvallisuuspoliittinen asema muuttuu, jos Ruotsi ja Baltian maat arvioivat uhkakuviensa muuttuneen. Cronbergin resepti on vakauttaa tilanne nykyiselleen. Se lisää hänen mielestään parhaiten Pohjolan turvallisuutta. Nato-jäsenyys ei sitä tee. Natosta puhuminen on kylmän sodan politiikkaa.

Cronbergin linjaus on yksiselitteinen, vaikka ei täsmälleen edes hallituskumppanien näkemyksen mukainen.

Arto Hietalahti