Bangkok,
30. 8.
(STT)
Flunssainen keilaaja Osku Palermaa onnistui Bangkokissa harvinaisessa tempussa. Hänestä tuli kautta aikain kymmenes suomalainen mitalivoittaja MM-kisojen henkilökohtaisessa kilpailussa.Palermaa pinnisti pronssia, vaikka oli ollut flunssainen useita päiviä. Pasi Uotila jakoi yhdeksännen sijan.Ari Halme oli edellinen suomalainen mitalipallilla. Hän voitti pronssia 1999.Voimattomasta olosta oli Palermaalle ehkä outoa apua, sillä hän ei ehtinyt jännittää otteluissa lainkaan. Kaikki voima ja energia piti suunnata keilailuun.– On sellainen perinteinen flunssa kaikilla herkuilla, nuhaa, kuumetta ja kurkkukipua. Onneksi vatsa ei ole pahemmin oikkuillut eikä ole tarvinnut juosta jatkuvasti vessassa.Palermaa hävisi välierässä yhdysvaltalaiselle Walter Ray Williamsille sarjoin 2–3, ja olisi ratkaisusarjassa vielä pakottanut Williamsin tekemään kaadon 10-ruutuun, jos olisi itse ensin tehnyt kaadon. Palermaalla jäi ratkaisuheitolla 10-keila pystyyn, ja se ratkaisi sarjan ja ottelun 47-vuotiaalle ikitaitajalle ja -nuorelle Williamsille 211–224.