Tasavallan presidentti Tarja Halosen halu osallistua EU-johtajien Georgia-huippukokoukseen on taas kerran muistutus siitä, että Halonen pitää kiinni täysimääräisesti valtaoikeuksistaan. Suomen EU-politiikan johto kuuluu pääministerille, mutta se ei ole ennenkään estänyt Halosta osallistumasta kokouksiin, jos hän on itse sen parhaaksi katsonut.Tällä kerralla Halonen voi toki perustella mielenkiintoaan sillä, että Venäjän ja Georgian konflikti liittyy myös Suomen ulkopolitiikan johtamiseen, ja siihen hänellä on mandaatti. Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.
Vielä edellisen hallituskauden aikana oli tapana ylistää tämän yhteistoiminnan saumatonta sujumista. Melkein hokemaksi tuli, että uusi perustuslaki on osoittanut toimivuutensa.
Porvarihallituksen kaudella kaksipäisen ulkopolitiikan vaikeudet ovat kuitenkin tulleet yhä selvemmin esiin. Presidentti on unohtunut kerta toisensa jälkeen ainakin julkisuudessa sivuraiteelle. Ehkä se on provosoinut Halosta muistuttamaan olemassaolostaan ja oikeuksistaan aina silloin kuin se on ollut luontevasti mahdollista.
Sisäministeriön kansliapäällikkökiistassa Halonen käveli kahteen kertaan yksimielisen hallituksen yli. Nimitysratkaisuun hänellä oli perustuslain suomat valtuudet, mutta hämmennystä se silti herätti.
Nimitysasiat ovat kuitenkin kuriositeetteja EU-politiikan rinnalla. Ehkä Halonen luottaa siihen, että kansa antaa suoraan valitsemalleen presidentille sitä vahvemman tuen, mitä rohkeammin hän esiintyy tälläkin rintamalla.
Seuraajan oikeuksista päättävät kuitenkin poliitikot, ja niitä oikeuksia Halonen saattaa nyt murentaa. On vaikea tietää, kuinka merkittävinä ulkomaalaiset pitävät suomalaisten EU-kokousten lautaskiistoja – huomannevatko lainkaan – mutta kotimaassa ne tuntuvat kiusallisilta.
Tällä kerralla Halosen päätös lähteä kokoukseen joutuu omituiseen valoon erityisesti siksi, että Etyjin puheenjohtajan ominaisuudessa sotatoimialueillakin sukkuloinut ulkoministeri Alexander Stubb uhkaa jäädä kokoussalin ulkopuolelle. Ehkä Ranska sentään kutsuu hänet eteisestä antamaan lausuntoja.
Tällaisten episodien jälkeen valtasuhteisiin täsmennystä ja korjausta vaativien joukko kasvaa. Vielä varmempaa on, että kaikki presidentin oikeuksiin tehtävät muutokset merkitsevät oikeuksien kaventamista. Halosta itseään ne eivät koske, mutta yhä varmemmin hänen seuraajaansa.
Arto Hietalahti
