Istuin keskiviikkona Ylivieskan käräjäoikeudessa seuraamassa, mitä tapahtuu, kun kirjoittaa perättömän vaarailmoituksen internetiin. Syytettyinä olivat kaksi ylivieskalaista koulupoikaa, joiden nettikirjoittelun seurauksena kirkkonummelaisessa koulukeskuksessa aiheutui paniikkitilanne pian Jokelan koulusurmien jälkeen.Tunnelma istuntosalissa oli ankea. Salamavalot eivät välähdelleet eivätkä tekijät vetäneet hupparin huppua suojakseen. Kaksi tavallisen näköistä koulupoikaa vastasi totisina ja vaisuina syyttäjän kysymyksiin, mistä syntyi yllyke uhkausviestin lähettämiseen. Lautamiesten tiukka ja arvioiva katse sai takarivissä istuvan toimittajankin pohtimaan, mitä pahuutta on viime aikoina tullut tehtyä.
Toimivatko pojat ajattelemattomuuttaan, on nyt käräjäoikeuden harkittavana. Kirjoitettuani jutun mietin, miten helposti tulee tehtyä virheitä ja vääriä ratkaisuja. Varsinkin jos kyseessä on nuori ihminen, elämä saattaa helposti lähteä kulkemaan vääriä polkuja. Eikä takaisin pääväylälle ole helppoa päästä.
Onneksi monet asiat ovat korjattavissa, ja iän myötä ymmärrys kasvaa. Vai kasvaako? Katselin illalla BB-talon asukkaiden esittelyä enkä välttämättä pitäisi suurena ansiona, jos on potkinut poliisiautoa korkokengillä. Entä mitä pitäisi ajatella ihmisestä, joka inhoaa yksinkertaisia ihmisiä?
Nelikymppisen silmin nuorten elämä tuntuu kovalta, vaikealta ja kaoottiselta. Ehkä he itse eivät koe samoin, mutta tuntuu siltä, että jotain pitäisi pystyä tekemään. Oma nuoruus muistuu mieleen helppona ja huolettomana aikana, joten haluaisi olla tasottamassa nykynuorten elämäntietä.
Pitäisi pystyä aikuisena ihmisenä roikkumaan vaikka väkisinkin mukana nuorten elämässä – ei moittimalla ja komentamalla vaan osoittamalla, että on kiinnostunut ja välittää.
Kirjoittaja on Ylivieskan
aluetoimituksen esimies.
paivi.savela@kpk.fi