(KP)Syyttäjä vaatii sakkorangaistusta kahdelle ylivieskalaispojalle, jotka aiheuttivat nettikirjoittelullaan pelkoa ja levottomuutta kirkkonummelaisessa koulukeskuksessa marraskuun alussa.
Muutama päivä Jokelan koulukeskuksen ampumavälikohtauksen jälkeen julkaistussa viestissä ilmoitettiin, että samanlainen välikohtaus tulee tapahtumaan Kirkkonummen yläasteella.
Syyttäjä vaatii koulupojille sakkorangaistusta nuorena henkilönä tehdystä perättömästä vaarailmoituksesta, nuorena henkilönä tehdystä laittomasta uhkauksesta sekä nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä tai toissijaisesti vammantuottamuksesta. Kansliatuomio annetaan Ylivieskan käräjäoikeudessa syyskuun 10. päivänä.
Viestit lähetettiin toisen pojan tietokoneelta marraskuun 8. päivänä poikien kokoonnuttua katsomaan jääkiekkopeliä televisiosta. Molemmat kirjoittelivat pari muutakin viestiä ennen varsinaista uhkauskirjoitusta.
Pojat toimivat pilailutarkoituksessa. Kirkkonummi valikoitui kohteeksi hatusta vedettynä.
– Ajatus viestin kirjoittamisesta tuli kummaltakin. Ei tullut mieleen, että voisimme syyllistyä johonkin rikokseen, toinen pojista kertoi.
– Kirjoittaminen oli ajattelematonta, toinen myönsi.
Pojat olivat teon tehdessään 15-vuotiaita. Asianajajien mielestä pojat olivat toimineet ajattelemattomuuttaan.