Vaasa,
27. 8.
(STT)
Suomen ja Skotlannin naisten jalkapallomaajoukkueet päätyivät 1–1 (0–1) tasapeliin illalla Vaasan Hietalahdessa. Joukkueitten edellisen ottelun sunnuntaina Pietarsaaressa voitti Suomi 3–0.Tasollisesti Vaasassa pelattu ottelu oli huonompi kuin edellinen ottelu. Suomen päävalmentaja Michael Käld totesikin, että tyttöjen jalat eivät liikkuneet tarpeeksi nopeasti ensimmäisellä puoliajalla.Skotlanti siirtyi johtoon, kun ottelua oli pelattu 35 minuuttia. Kirsty McBride laukoi 18 metristä maalin oikeaan alakulmaan ja Suomen maalivahti Tinja-Riikka Korpela oli voimaton.Suomi sai kulmapotkun vasemmalta, kun ottelua oli jäljellä 15 minuuttia. Toisella puoliajalla kentälle vaihdettu Katri Nokso-Koivisto antoi kulman ja Skotlannin puolustaja Jennifer Beattie pisti pallon omaan maaliin.Skotlannin valmentaja Anna Signeul pahoitteli nuorelle puolustajalle sattunutta virhettä. Hän totesi kuitenkin, että joukkueen pelanneen huomattavasti paremmin kuin Pietarsaaressa.Skotlannillakin on vielä mahdollisuus päästä ensi kesänä Suomessa pelattaviin naisten jalkapallon EM-kisoihin.