Dejavuuta vaan kaikille tasapuolisesti.

Täällä ollaan oltu joskus ennenkin, viimeksi muutama tunti sitten. Kredittiä pitää antaa myös avustajakaartille, sillä yöllä hyviä öitä toivottaneet samat naamat näkyvät olevan vastaanottokomiteassa.

Muistui tuossa mieleeni ainakin toistakymmentä vuotta sitten katselemani tv-dokumentti (taisi olla Nelosen alkuaikoja, dokumentin laatu oli kotivideotasoa) Hakalan Aikasta. Muistatteko miehen? Teddy and the Tigersin keulakuva, sittemmin liidasi astetta rosoisempaa musiikkia soittanutta Bad Signia. Dokumentin tekoaikoina kierteli lähiökuppiloiden nurkissa soittamalla yhden miehen bändinsä kanssa.

Häneltä siinä kysyttiin, että miksi soitat ja miltä tuntuu nykyisin soitella 1970-luvun loppuun verrattuna aavistuksen pienemmille yleisömassoille. Aikka siihen, ettei hän oikeastaan välitä, hän vain haluaa soittamalla soittaa.

Vähän sama juttu meikäläisellä tuon kirjoittamisen suhteen. Nytkin teen blogia, vaikkei pitäisi.

Mutta maratonmiehiä odotellessa jäi tyhjää aikaa, niin naputellaan nyt sitten, vaikka koneesta on hukkunut Toimittaja-kansio johonkin. (Tämä on sisäpiirijuttu, mutta Keparin kannettavia käyttävät ehkä aavistavat mitä tarkoitan).

Yritetään saada tämä www-tasolle jotain muuta kautta.

Niin eilisilta tai paremminkin yö. Kiirehdin stadikalta keskiyön bussiin ja ehdinkin. Kiittelin onneani, kun aamulla aikainen herätys. Siinä sitten märehdin keihäsjuttujani. En ollut oikein tyytyväinen Thorkildsen-jutun otsikkooni ja sorvailin päässäni sille uutta evoluutiota. Keksinkin ja aattelin, että soitan sitten kun kämpille ehdin.

Joo, siinä sitten havahdun ajatuksistani, kun huomaan bussin menevän tutun risteyksen ohi. Viitta osoittaa hotellille, mutta kuski ajaa suoraan. Hän ajaa oikein, minä istun väärässä bussissa. Hyvä.

Ihmettelenkin vähän, että onpa paljon huivipäistä naisväkeä ja turkkilaisia kyytiseurana. Siinä vaiheessa se olisi ollut jo myöhäistä reagoida, sillä täällä bussit ajavat MPC:stä määräasemilleen. Turvatarkastussysteemin vuoksi välille ei pysähdytä.

Eli yön piristeeksi on edessä vielä yksi taksisaikkaus. Bussi oli muuten numero 25, ei 22. Lähtevät vierekkäisiltä pysäkeiltä. Saavuttiin sitten määränpäähän, hyppään ulos ja taksia viittomaan.

Aika nopeasti löytyy, kiinalaismerkkinen osoite kuskille. Okeit, istutaan ja odotetaan.

Vaikeuksia? Ei isompia, kuski löytää perille ja kurvaa vauhdilla hotellin pihaan. Yrittää vissiin viedä pääovelle, mutta turvatarkastussysteemin vuoksi piha-alue on lippusiimoitettu. Huudan stoppia liian myöhään. Siinä sitä ollaan taksin keula lippusiimoihin kietoutuneena. Turvamies pajattaa kiinaa, taksikuski pajattaa kiinaa. Minä kuuntelen.

Asia selviää, ei siinä mitään. Kaivan lompakon esiin maksaakseni 14 juanin kyydin. Samassa hajoaa lompakkoni kolikko-osaston vetoketju ja kolikot kilisevät pimeään taksiin. Kaivan ne mitä sylistäni löytyy ja annan loppujen olla, vaikka kuski tarjoaa etsintäapua.

Ilmeisesti lompakkokin on vetänyt rahatilanteesta johtopäätöksensä. Mitä sitä rahaton mies lompakolla.

Kuski luennoi minulle muutaman tovin kiinaksi. Ilmeisesti lippusiimoista, kun käsi käy siihen suuntaan. Puheenvuoron päätteeksi vastaan kerrankin suomeksi: "Näin o". Hyvästelemme toisemme yhteisymmärryksen merkeissä.

Ennen huoneeseen menoani ajattelin pyörähtää baarin kautta katsomassa, onko hotellini suhteellisen vankalla norjalaisedustuksella kultajuhlat menossa. Aamusella olimme nimittäin käyneet erään norjalaistoimittajan kanssa pienimuotoisen spekulaation keihäsfinaalista. Norjalainen liputti Thorkildseniä, minä siihen, että "never heard" ja tarjoan Järvenpäätä.

Aika iisit ovat norjalaistoimittajien kemut. Juon yhden tsingtaon ja sivusilmällä vähän vilkuilen. Ja ihan oikein, mitä sitä norjalaistoimittajien kuuluukaan juhlia. Eivät he mitään voittaneet, vaan Thorkildsenin Andreas (olen joskus aiemminkin kuullut miehestä).

Maratonkin siinä jatkuu. Ei valitettavasti näytä toteutuvan eilisiltana Aniaksen Jukan kanssa illan päätteeksi sommittelemamme kuvio. Olisi Janne Holmén fiksuna tohtorismiehenä tullut promootiopuvussa lähtöviivalle tohtorinhattu somasti päässä. Juossut kympin kohdalla Martin Lelin ja muiden kärkimiesten rinnalle, karjaissut suomeksi "Kyllä lähtee" ja kipaissut mutkaista tietä näkymättömiin.

Juttu on nyt valmis, yritän saada sen maailmalle jotenkin.

Juha Savela

Kirjoittaja unohti bussiselkkauksen johdosta soittaa uuden otsikkoehdotuksensa kotisuomeen.