Hep hei, ylläällä ollaan.

Peiliin vilkaisun perusteella seuraavalle kauppareissulle ei tarvitse ottaa kassia matkaan – ostokset voi kätevästi kantaa silmäpusseillaan kämpille.

Joo, eilisen otin vähän kevyemmin keihäänheiton ja siinä välissä pienen shoppailuretken merkeissä. Keihäänheitto meni paremmin kuin shoppailu.

Kävin nimittäin olympiakylän kansainvälisellä alueella kisamyymälässä tsekkaamassa löytyiskö jotain kotiinviemisiä. Jotain löytyi budjettikehykseni sallimissa puitteissa, mutta voi itku sitä tungosta. Ahisti kuin Parviaisen Jussia kaheksankytäluvulla.

Reunahuomautuksena sen verran, etten kyllä ymmärtänyt yhtään mitään Parviaisen taiteesta. Olo oli kuin kummelisketsissä Hakosen Martin apupojilla. Mutta minähän olin silloinkin vain tyhmä maalaispoika.

Missäs minä olinkaan? Niin, kisakylän tungoksessa. Kisakylän suveniirpisteelle menin kollegojeni suosituksesta, koska siellä tungos on kuulemma vähäisempi kuin virallisessa kisamyymälässä, joka sijaitsee Olympic greenin vieressä. Aha, no siellä tungos on sitten varmaan infernaalinen. Hiki tuli tuollakin.

Arvatkaapa keihin törmäsin, kun tein lähtöä alueelta poies?

Väärin. Taas väärin.

No, kerron. Kalle Kustaaseen ja Silviaan melkein törmäsin, kun tulivat kulman takaa. Ei ollut paljon väliä. Livenä Silvia näytti huomattavasti paremmin säilyneeltä kuin Kalle Kustaa, jolla viimeinen väri näyttää ottaneen tukkapehkosta entistä vahvemman otteen. Eivät pyytäneet kahville, enkä olisi kyllä kerennytkään, kun oli vielä työtehtäviä. Joku toinen kerta.

Kämpille pääsinkin yllättävän aikaisin eilen, puoli kahdeksan korvissa jo. Kun työpäivällä oli mittaa vain alle 12 tuntia, menin sitten hotellini kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Puolen tunnin setti urku auki jne. Perinteiset menot.

Illan päätteeksi kattelin tv:stä urheilua. Yleisurheilut vielä muistan, mutta seuraava muistikuva on puoli neljän aikaan. TV pajattaa kiinaa, kaikki valot ovat huoneessa päällä ja olen herätessäni aivan sekaisin (jokainen joka on yöllä herännyt teeveen lumisateeseen voi simuloida tunteen).

Nukkuma-asentoni ei ollut kaikkein ergonomisin muutenkin kipeälle niskalleni. Silmätlasitkin olivat jääneet päähän. Varuilta vissiin, jotta näkisin uneni tarkemmin.

Ei siinä mitään, valot, tv ja silmät sammuksiin.

Sen verran niskaa jumittaa, että aamupalan päälle piti päivittäisen histexin lisäksi ottaa hota-puluveria. Aamupalalla näytti porukka yleisestikin ottaen huomattavasti nuutuneemmalta kuin pari viikkoa sitten. Raskas turnee muillekin.

Tapani mukaan olen tässä taas pohjustellut enemmän kuin lääkäri määrää ennen kuin ollaan otsikon asiassa.

Tiimimme päivittäinen pelikirja on nimittäin heittänyt minut aamuksi kävelyurheilun apupässiksi (armeijakieltä, tarkoittaa varalla päivystämistä). Rajamäki on stadikalla passissa. Jos rupeaa näyttämään siltä, että suomalaiskävelijät leikkijuoksee nopeammin kuin muut, hän hälyttää meikäläisen hätiin. Ei ole toistaiseksi kuulunut mitään: tv:stä tulee permantovoimistelua tai jotain.

Kaikkea hyvää Kempakselle ja Kinnuselle, mutta syvästi itsekkäistä syistä toivon, että pojat vetävät sellaiset normisijoitukset: vaikka kuudes ja kahdeksas. Kävelijät ovat tyytyväisiä, Olympiakomitea on tyytyväinen ja minä olen tyytyväinen, kun joudun hommiin vasta iltapäivällä. Tämän naputtelua ei siis lasketa työteoksi. (Kuten ei toimittajan työtä ylipäätään miksikään oikiaksi työksi, ei ainakaan maaseudulla. Miksi muuten olisi keksitty termi tyhjänTOIMITTAJA, hä?)

Nyt lähestytään jo niin perimmäisiä kysymyksiä, että olisiko aika panna piste tälle sessiolle. Sen verran vielä kun tuli toimittajan työt puheeksi, niin oikeesti harmittaa, kun jäi Kiinan tv:n uutisista näkemättä, kun uutistenlukija oli vollottanut ja kyynelehtinyt vuolaasti kertoessaan aitajuoksija Liu Xiangin kohtalosta.

Mietin vain, että olisi se meilläkin somaa, jos Eva Polttila parkuisi suoraa huutoa kertoessaan Tero Pitkämäen heittäneen finaalissa kolme heittoaan sektorista pihalle: kaikki 95 metrin kohdalle.

Semmosta.

Pitää ryhtyä kotiläksyjen tekoon, kun illalla odottaa maratoninfo ja stadionillakin aattelin taas pyörähtää.

Parempaa päivänjatkoa!

Juha Savela

Kirjoittaja katsoo tv:stä olympialajia, jossa hypähdellään permannolla jormauotismaisin liikkein. Käsittämätöntä.