Arvoisat molemmat lukijani, Kiinan kansa, tutut ja tuntemattomat.

Kerron seuraavassa hieman kisasuorituksestani, jonka huippukunnon ajoitin tulevaan viikonloppuun, jolloin molempien keskipohjalaisedustajien piti kilpailla olympialaisten loppukilpailussa.

Pitkäaikainen tavoitteeni olympialaisiin pääsystä toteutui siis tänä kesänä reilun 25 vuoden takomisen jälkeen. On siinä merkki jos toinenkin painettu näyttöpäätteelle, aika moni on deletoitu pois ja vielä useamman olisi voinut deletoida.

No enivei, tänne tultiin ja suomalaistoimittajien kisakoneeseen pääsy oli yllättävän helppoa, ei ollut viisumivaikeuksia kuten ehkä ns. tavallisilla turisteilla. Ammateilla on puolensa. Urheilutoimittajan kisapassi on herättänyt täälläkin ääneensanottua ihastusta ainakin kahden hollantilaisen penkkiurheilijan ja kolmen kiinalaisen taksikuskin taholta.

Jälkimmäisten kohdalta ihastus tosin jää elekielen varaan, mutta päätelmä perustuu iloisesti pirskahdeltuihin kiinankielen foneettisiin ääntiöihin, korttini hypistelyyn ja turva-aitojen osoitteluun. MOT.

Tietoliikenneyhteyksien kanssa jouduin taistelemaan tosissaan ja sitkeästi (vrt. blogi Kirjeenvaihtokaveri 7.8.), mutta sitkeys voitti. Kesken kisan tullut luottokorttitakaisku tosin johti siihen, että kiinalaisliittymän puheaika loppui kesken, enkä uhraa omia (käytännössä tiimimme naisjäsenten) käteisvaroja puheaikaan. Mennään suomalaisliittymällä. (Maakunnallisissa urheiluasioissa kehotan kuitenkin soittamaan muille Keskipohjanmaan urheilutoimittajille, täällä en niistä kovin paljon ole kartalla. Ja mieluusti otan valitukset esimerkiksi pilkkikilpailujen tulosten poisjäännistä joskus tuonnempana: kun ei ole järvet vielä jäässäkään, eikä Keskipohjanmaan urheilusivuilla julkaista pilkkikisojen tuloksia.)

Sivupoluille hölkkäilyn olen huomannut kisaviikkojen aikana hieman suorituksiani haitanneen. Fokus kärsii, mutta se ei ole oleellista.

Itse kisapaikalle tullessani aloitin varovasti: aiemmin olympiakisoja kolunneiden kollegojen opit olivat kovalevylle ja muistinmenetysten vuoksi myös ruutuvihkoon tallennettuna. 22 päivää ja risat kestävä matka on kestävyyslaji. Kun ei ole vapaapäiviä, on pakko säästellä alussa voimia ja hiukan tarkkailla omien ja muiden tekemisiä. Siis ottaa iisisti ja relaa edes hiukan.

Jo kisojen alkuun tuli pieni välikirin paikka, kun suomalaisampujat rupesivat ampumaan tarkemmin kuin muut. Pientä siunausta oli siinä, että sattumalta olimme kisapäivänä Pekingissä emmekä Kiinan muurilla, jonne alun perin piti mennä. Muttei onneksi menty ennen kuin vasta seuraavana päivänä. Onneksi mentiin, yksi matkan kohokohtia.

Kiinan muurista ja suomalaisampujista sai sitten yleistä buustia ja määrää tuli lisättyä, vaikka yritti pitää kohtuuden mielessä kirjoittamisessa ja muussakin touhussa. Hehkutusasteikkoakin piti yrittää nostatella yleisurheilun alkaessa, kun jamaikalaisnuorukainen Usain Bolt juoksi melko kovaa. Työotsikkoni miesten sadan metrin finaalissa oli "Bolt voitti 100 metriä", mutta ajattelin sitten, että ehkä sitä on syytä muokata hieman iskevämpään suuntaan.

Hehkuttamisesta puheen ollen on paljon luontevampaa hehkuttaa tilaisuutta, jossa on ollut livenä paikalla. Michael Phelpsin kahdeksan kultaa ei henkilökohtaisella tasolla tunnu missään, kun olin paikalla vain yhdessä kisassa. Ja siinäkin aivan muista syistä.

Pahimmilta loukkaantumisilta olen toistaiseksi välttynyt (koputin juuri puuta). Alkuvaiheessa iski yhden päivän vatsaväänteet, immodiumia olen sittemminkin ottanut varuilta muutamaan otteeseen, päänsärkypulveria on mennyt muutama kapseli lähinnä tunkkaisen ilman vuoksi (krapulan vuoksi ei kertaakaan, vannon), alkupäivät yritin pärjäillä ilman hengitysdopingaineita, mutta luovutin pian ja olenkin pari viikkoa napannut aamuisin säännöllisesti yhden histexin, jotka vaimo pakotti (onneksi) ottamaan mukaan. Kotona en ko. lääkettä tarvitse. Pitää vissiin kysyä Ljungqvistin Arnelta (KOK:n yli-ilma-assari), miksi täällä olen kokenut ne tarpeelliseksi.

Laastaria olen tarvinnut kahdesti: molemmilla kerroilla tilastomatskupaperi veti peukunpäähän ikävän palkeenkielen.

Niska- ja hartialihakset ovat myös kipeytyneet jatkuvan reppuraahailun ja epäergonomisten kirjoitusasentojen vuoksi. Työpisteiden pulpettipaikat joten kuten menettelevät, hotellihuoneen työpiste liian matalan (kiinalaisstandardi) tuolin vuoksi huonommin ja bussipaikat kaikista huonoiten. Hierojalle olisi hyvä päästä, muttei nyt ehi.

Viimeisellä kisaviikolla aloin sitten hyvissä ajoin kiristää tahtia. Taktiikkani oli lisätä määrää laadun kustannuksella, että varmasti jossain vaiheessa lukijat hyytyy. Ja sitä paitsi jos hirveän paljon kirjoittaa, joukkoon voi osua muutama laadukaskin lause. On se ainakin todennäköisempää.

Iso osa latomistani merkeistä on kyllä ollut kuraa, myönnän, mutta olen ainakin yrittänyt parhaani ja katsonut, mihin se aurinko laskee. Länteenhän se, vaikka mollukkaa ei aina ole savusumun läpi näkynyt. Eikä senkään vuoksi, että toimittajien työpisteet ovat paikassa, jonne aurinko ei paista.

Tässä vaiheessa, torstaina ap Kiinan aikaa, tuntuu, että aloitin loppukirivaiheen liian aikaisin. Kisaväsymys painaa. Pää alkaa olla ajatuksista tyhjä, kädet hapottavat ja kroppa huutaa hoosiannaa. Mutta tässä vaiheessa ei periksi anneta, kun päätavoite häämöttää. Tämän takiahan tänne on tultu. Nyt painetaan loppuun asti.

Kun kerta keihäsmiehetkin, niin kyllä sitten minäkin.

Päättäjäisiin en aio osallistua, jos ei ole pakko.

Loput sitten kisojen jälkeen lehdistötilaisuudessa. Ensikommentit toki mixed zonella.

Juha Savela

Kirjoittaja pyytää anteeksi väsynyttä läppäänsä.