Kylläpä friskautti. Parin tunnin iltapäivätupluurit nimittäin. Ajatuskin tuntuu juoksevan paljon kirkkaammin. Ja sekös meitä huolestuttaa.

Viimeisimmät päivät on nimittäin ollut työhommia iltamyöhälle, käytännössä seuraavan päivän puolelle ja herätys viimeistään aamuseiskalta, niin tietäähän sen, että vanhaa väsyttää. Ei ole Kööpenhaminakaan kuin ennen ja sillee.

Aamuvarhain toteutin taas kaksi taksiprojektia ja kävin siten muodoin kaupungin eräässä hotellissa haastattelemassa seiväshyppääjä Mikko Latvalan vanhempia. Ei siitä sen enempää, juttu on luettavissa printin puolelta huomisesta alkaen.

Kun olin jutun takonut, kattelin siinä klockaa ja totesin, että nyt jos menis nukkumaan, niin olisi illalla virkumpi, kun päivän työjärjestys heitti illaksi keikan tänne Linnunpesään. Ja täällä kukutaan (mikä sattuman tuoma kielikuva) lähelle puoltayötä taas.

No se siitä. Tämä on muistaakseni kolmas istuntoni täällä linnunpöntössä ja täytyy sanoa, että on hieno mesta. Kerta kaikkiaan.

Kaiveskelin järjestäjien pumaskoista vähän faktojakin ihasteluni tekniseksi tueksi. Linnunpesähän syntyi olympiastadionin suunnittelukilpailun tuloksena, johon arkkitehtejä kutsuttiin vuonna 2002. Ykkössijan nappasivat sveitsiläisarkkitehdit Jacques Herzog ja Pierre de Meuron, jotka piirtelivät suunnitelmansa yhteistyössä China Architecture Design&Research Groupin kanssa.

Veikkaan, että muutama tupakki on vedetty tuumauspalavereissa. Liekö idea syntynytkin siitä, kun ovat tulitikkuja paiskoneet kasaan tupakin sytytettyään. Suattaa olla. Suattaa olla olemattakin.

Linnunpesähän (viralliselta nimeltään tylsä Kansallinen stadion) on saanut nimensä siitä, että rakennuksen toisiaan tukevat kannatinpalkit muodostavat verkon, joka näyttää teräksiseltä linnunpesältä. Rakennuksessa ei oikeastaan ole selkeää julkisivua. On paha tehdä treffejä etuovelle, kun sellaista ei oikein ole.

Täytyy muuten sanoa, että ensi kertaa kun bussilla alueelle tulin ja pytinki silmieni esiin eritasokäytävää noustessa avautui, niin alaleuka otti muutaman koordinaatin kohti lattiaa.

Joo, jos on komea ulkoa, niin ei ole valittamista sisätiloissakaan. Olen antanut itseäni viisaampien kertoa, että kaikki stadionin seitsemässä kerroksessa istuvat katsojat ovat noin 140 metrin päässä stadionin keskustasta, joten siinä mielessä kaikilla pitäisi olla yhtä hyvät paikat.

Taitaa olla mainospuhetta. Eiköhän jokaisen mielestä naapurilla ole aina parempi paikka.

Seuraa tekninen tiedote Linnunpesän koosta: pituus 332,3 metriä, leveys 297,3 metriä, korkeus 69,2 metriä. Noin suunnilleen. Tänne mahtuu 91 000 katsojaa.

Onhan tämä maksanutkin, on. Rakennuskustannukset noin 300 miljoonaa euroa. Puolet tuli valtion kassasta, loput sijoittajilta ja lahjoituksina.

Ja suomalaisten (tietysti) pitää närppiä osuus rakentamisen kunniasta. Stadion on suunniteltu suomalaisen ohjelmistotalon Teklan mallipohjaisella ohjelmistolla. Okei okei, mutta aavistuksen pistäisin kunniaa myös arkkitehtien ynnä rakentajien piikkiin. Edes sen kymmenen prossaa.

Kun Suomeen puhe lipsahti, niin anteeksi vaan funkkisdiggarit, mutta kyllä Helsingin Olympiastadion kalpenee jonkin verran Linnunpesän rinnalla. Niin toimivuuden kuin väittäisin jopa rakennuksen komeuden kannalta. Esimerkiksi se stadionin takasuoralle rakennettu hätätilalippa on suorastaan ruma. Eikä edes pidä vettä. Että siinäkin mielessä hukkainvestointi.

Tietysti aina Suomesta löytyy niitä takamehtien mekatähtiä, joiden mielestä Suomea ei voita mikään ja Suomi järjesti vuonna 1952 ainoat oikeat kaikkien aikojen olympialaiset. Itse antaisin varovaisesti kredittiä myös muille. Myös kiinalaisille.

Olipa siinä insinööritiedettä taas yhdelle illlalle. Oikein päässä suhisee.

No, täällä sitä sitten piippuhyllyillä istua napotetaan ja silmitellään kentälle. Ja harmitellaan, että kisajärjestäjien repusta löytyneet kiikarit jäivät siististi sängylle. Ovat muuten hautautuneet jo kaiken maailman paperi- ja tilastomatskun alle, jota päivittäin tulee reppuun ahdettua. Varuilta. Eikä kuitenkaan ole myöhempää käyttöä.

Hienoisesti kritisoisin itseni lisäksi myös yleisurheilustadionilla käytössä olevaa tapaa, jossa joka ikinen tulos ja kommentti jaetaan jokaiseen pulpettipisteeseen. Siitäkin huolimatta, että sanoo ein kaikilla osaamillaan kielillä plus elekielellä.

Sitä paitsi saat olla satavarma, että vähintään kerran illassa tännekin iskee tuulenpuuska ja sitten alkaa ilmainen lentoliidokkinäytös, kun omat ja varastetut paperit ovat suloisessa sekamelskassa pitkin selostuspisteitä.

Mutta siitä huolimatta paperijakelu jatkuu taas, kun tuuli tyyntyy. Paperia kertyy. Ja viimein käy kuten eräällekin kollegalle. Kaikki on kyllä tallessa, mutta mitään ei löydy.

Katellaan välillä kisojakin. Joutasivat jo alkaa.

Juha Savela

Kirjoittaja ei aio kantaa tilastonippujaan matkalaukussa Suomeen, vaan suosii kiinalaista kierrätysastiaa.