Kokkolan Vaasantien kiertoliittymän kustannusarvio ylittyy vähintään puolella miljoonalla eurolla. Ylityksen syistä näkemykset vaihtelevat.Vaasan tiepiiri valitsi viime viikolla urakkakilpailun jälkeen kiertoliittymän urakoitsijaksi pedersöreläisen Sundström Ab Oy:n, joka jätti edullisimman tarjouksen. Sen hinta on 3,98 miljoonaa euroa. Yritys aloittaa kiertoliittymän rakennustyöt syyskuussa.
Kokkolan kaupunki on saanut tiedon urakkakilpailusta ja urakoitsijan valinnasta sähköpostitse. Sen sijaan kustannusarvion puolen miljoonan euron ylittymisestä sille ei ole kerrottu, vaan ainoastaan 7 prosentin lisätöistä, joka merkitsee noin 200 000 euron pottia.
Tiejohtaja Anders Östergård kertoo, että syy 0,5 miljoonan euron kustannusten nousuun on kohonneissa öljyn ja polttoaineiden hinnoissa. Hän esittää, että tielaitos ja kaupunki maksavat lisälaskun puoliksi. Kiertoliittymää suunnitellut projektipäällikkö Markku Rintamäki puolestaan sanoo ylityksen syyksi johto- ja laitesiirtoja, jotka eivät kuulu urakkaan.