Viikonvaihteessa tamperelainen 15-vuotias tyttö joutui yhtä järkyttävän väkivallan uhriksi. Tällä kerralla teosta epäillään lyhytaikaista seurustelukumppania.

Ei väkivalta ihmiskunnan historiassa uutta ole. Yhteiskunnan kehitysastetta voidaan arvioida siitäkin näkökulmasta, kuinka vähäiseksi se pystyy karsimaan väkivaltarikollisuuden. Suomessa kuolemaan johtaneita puukotuksia sattuu väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin muissa läntisen Euroopan maissa, mutta pitkässä juoksussa meilläkin kehitys on mennyt hyvään suuntaan.

Tilastojen perusteella alle 18-vuotiaat tekevät henkirikoksia varsin harvoin, vaikka yksittäisten tapausten saama huomio voi synnyttää toisenlaisia mielikuvia. Silti nykykehitys myös pelottaa. Uhreiksi joutuvat yhä useammin surmaajan tielle sattumalta osuneet tuiki tuntemattomat ihmiset.

Se kielii yksilöiden ja koko yhteiskunnan ongelmista. Vain ani harvoin tällaisten surmien taustalta paljastuu jokin yksittäinen selkeä syy. Tv:n väkivaltaviihde ei enää riitä kaiken selittäjäksi. Jokelan koulusurmien jälkeen puhuttiin paljon koulukiusaamisesta ja internetin kautta tulvivien käyttäytymismallien vaikutuksesta. Tampereen surmateosta epäillyn kerrotaan joutuneen lapsena huostaan otetuksi.

Mielenterveysongelmista on tullut jonkinlainen yhteinen nimittäjä muuten selittämättömille teoille. Ongelmista kärsivien nuorten kasvava joukko on aikapommi, jonka purkamiseen ei ole tarjolla yleispätevää ratkaisua. Surullisimpien tapausten jälkihoito – kynttilämeret ja kriisiryhmät – ovat toistuvia merkkejä voimattomuudesta.

Aina ongelmat eivät ole suoria seurauksia kotien varattomuudesta. Pitkällinen taloudellinen ahdinko ja siihen usein kytkeytyvät työttömyys ja alkoholismi lisäävät kuitenkin kasvuympäristön riskejä. Nuorten mielenterveydestä huolehtimisen täytyisi alkaa jo ennen oireiden ilmenemistä. Pohjimmiltaan se lähtee kaikille kasvuikäisille edes tärkeimmät kehittymisedellytykset turvaavasta sosiaalipolitiikasta. Kaikkia surullisia taustatarinoita ei voi kuitenkaan panna edes yhteiskunnan piikkiin.

Ammattien muutos on tehnyt elämästä monimutkaisemman. Mahdollisuuksia on valtavasti, mutta läheskään kaikilla ei ole edellytyksiä päästä hyötymään tarjonnasta. Tarvitaan sellaisia projekteja, jollainen Kokkolassakin on aloitettu. Nuorisotyöntekijät etsivät ilman jatko-opiskelu- tai työpaikkaa jääneitä peruskoulunsa päättäneitä, ja auttavat heitä pääsemään uuden vaiheen alkuun. Räätälöity väylä työelämään voi pelastaa monia joutumasta väliinputoajien joukkoon.

Toki näistäkin tuhansista ”kadonneista nuorista” ylivoimaisesti suurin osa epäilemättä selviytyisi ilman apujakin elämänsä läpi joten kuten kunniallisesti. Toimettomuus ja ikuinen rahan puute lisäävät kuitenkin syrjäytymisen riskiä ja kasaavat vaikeuksia.

Arto Hietalahti