Huomenet, aamupäivä menee tuplaetätöiksi.

Paitsi että olen jonkin verran kaukana Kokkolasta, naputtelen tätä sormiverryttelyä hotellihuoneessani, en työmaalla (MPC). Olen hieman monen puhelun jälkeen saanut sovittua tapaamisen Carl Jungebrandin kanssa kello 12:ksi jonnekin Pekingiin, siis CJ:n hotelliin, mutten yhtään tiedä missä se on. Ei kuitenkaan ennen sitä kannata MPC:nkään lähteä, joten ollaan siis etätöissä täällä.

Monet puhelut CJ:n kanssa taas johtuvat siitä, että olympialaisen koripalloerotuomarin ja keskipohjalaisen urheilutoimittajan aikataulujen yhteensovittaminen ei ole ihan simppeliä. Varsinkin, kun tuomarit saavat vasta edellisiltana tietää seuraavan päivän ohjelmansa. Mutta kaikki järjestyy, kun on kärsivällinen.

Joo, mutta otsikon viitoittamaan asiaan.

Eilisiltana sain soutusouvin pakettiin kohtuuaikaisin, käväisin kämpillä ja palasin yleisurheilustadionille katsomaan O-P Karjalaisen moukarointia. Lähinnä sen vuoksi, että hotellihuoneen tv:ssä on Mark Knopfleria lainaten 58 channels but nothing to see.

Eli Kiinassa kun ollaan, niin Kiinan tv:n olympialähetykset suoltavat kiinalaisten lajeja, ei esimerkiksi yleisurheilua, jota en ole kertaakaan vielä livenä tv:stä katsonut.

Pitää siis mennä itse paikalle. Menin ja katsoin, kun maailman kilpaileva yleisurheilunuoriso otti mittaa toisistaan.

Siinä sitten, kun Rajamäki ja Kallasvuokin vetivät oman osuutensa päätökseen, päätimme kerrankin lähteä ulos syömään, kun on kerta tänne asti tultu. Kallasvuo lähti edeltäkäsin käymään kisakylässä meidän jäätyä Olympic Greenille, josta Kallasvuon piti meidät poimia taksiin MPC:n portilta.

Tarkoitus oli mennä MPC:stä Hou Hain alueelle (kuuluisa Pekingin ravintola-alue kakkoskehän alapuolella luoteeseen äärimmäisestä keskustasta päin). MPC:stä suoraan etelään vartin verran, sanoi Rajamäki, joka oli jo kerran alueella käynyt.

Tähän asti kaikki oli mennyt kuin elokuvissa, paitsi että kello tikitteli päivän viimeistä tuntia. Näläkäkin oli, kun en ollut soutusouvilta syömään ehtinyt. Sama vika Rahikaisella... siis Rajamäellä.

Kisakylästä, josta Kallasvuo oli takseineen tulossa, on max vartin matka MPC:hen. Pikkuisen alkoi jo huolestuttaa, kun Kallasvuota takseineen ei normiaikaan kuulunut. Rajamäki siihen jo tokaisi, että varmaan tällä tahdilla menee tunti ennen kuin ollaan ruokapaikassa. Kun aikansa siinä jalalta toiselle painoa siirreltiin, kyyti tuli. Ei muuta kuin kieseille. Kuskille komennus "Hou Hai", ymmärtävä nyökkäys kuskilta ja paino kaasujalalle.

Kyydissä selvisi viivästyksen syy: oltiin kuulemma aavistuksen harhailtu. No, taksia ei voinut enää vaihtaakaan, sillä MPC:n kulmalla taksijonon pituus oli puoli kilometriä.

Taksi siis ampaisi meidät kyytiin poimittuaan matkaan hirmuista vauhtia, mutta mielestämme väärään suuntaan. Pohjoiseen, ei etelään. Sen verran maantiedosta ymmärrän, että näillä ilmansuunnilla on pieni ero.

Olympialaisten takia Pekingissä on teitä suljettu ja kulkusuuntia muutettu. Sen kyllä kyydissä huomasi: u-käännöksiä, kiihdytyksiä, jarrutuksia, pysähdyksiä, mongerrusta kiinaksi, u-käännös, pysähdys, kuski ulos autosta kysymään joltain neuvoa, taas liikkeelle, pysähdys, ikkuna auki ja kysymys ohikulkijalta.

Tätä tarinaa ei ole muuten väritetty yhtään.

Yhdessä vaiheessa vauhdista päätellen suunta alkoi selvitä. Pyörä pyöri ja maisema vaihtui. Vähän meitä alkoi huolestuttaa, kun suunta oli nyt luoteeseen MPC:stä, triathlonpaikan (joka ei normaalikartalle edes mahdu) viittakin siinä vilahti. Tietullit, joo-o. Badaling, siis Kiinan muuri 51 km. Ei helevata, mihin ollaan menossa.

Nyt rupesivat hälytyskellot soimaan siihen malliin, että hoimme kuskille suomeksi ja englanniksi eitä, nouta ja stoppia. Kuskikin siihen havahtui ja teki moottoritiellä u-käännöksen ja alkoi ajaa paluusuuntaan. Onneksi meni jostain raosta oikealle kaistalle, ettei ajettu vastaantulevia päin.

Noin puoli tuntia oli suhattu ja olimme mediakylän nurkilla. Siellä mistä Kallasvuo oli kyydin poiminut.

Kuski kaivaa kännykkänsä esiin, pajattaa kiinaa jollekin, sompailee yhdellä kädellä ja pää pyörii ympäri kuin hedelmäpelissä. Matka jatkuu ja maisema vaihtuu. Viimein kuski antaa kännykkänsä Kallasvuolle, jonka olisi yhtäkkiä pitänyt oppia puhumaan kiinaa. Ei oppinut, hieman oli kielimuuria edessä.

Hetken päästä toinen puhelu, taas kännykkä Kallasvuolle. Nyt toisessa päässäkin puhutaan englantia. Sieltä ehdotetaan, ilmeisesti kuskin pyynnöstä, että jäisimme pois kyydistä, koska kuski ei tiedä, mihin meidät pitää viedä. (Sen muuten olimme ehtineet jo huomata).

Emme suostu ja puhelinkeskustelun volyymikin hieman kohoaa. Viimein saamme puhelimeen viestin perille, että määränpäämme on tai ainakin pitäisi olla Hou Hai ja kertokaa se nyt herran tähden tuolle kuskillekin.

Taas kännykkä kuskille ja nyt näyttää lamppu syttyvän kuskin päässä. Ai, Hou Hai, miksi ette heti sanoneet.

Muuten sanottiin, moneen kertaan. Ja kuski nyökkäsi okein. Käsitykseni mukaan silloin määränpäästä on syntynyt yhteisymmärrys.

Tavallisesti nälkäisenä energiavarastojen huvetessa alan käydä hieman kiukkuiseksi (minkä kotiväki valitettavasti tietää), mutta nyt tämä saikkauksien saikkaus alkaa jo naurattaa. Ei ole todellista, mutta on silti.

Tunnin kuluttua olemme viimein perillä. Rajamäen ennuste (kts. yllä) matkan kestosta osui oikeaan... Hinta tasan 100 juania (10 euroa). Satasen seteli kuskin kouraan: "keep the change".

Nousemme taksista, jota odottaa puheista päätellen ranskalaisseurue. Annamme ilmaista kuluttajavalistusta: jos haluatte määränpäähänne, älkää ottako tuota taksia.

Hou Hain alue on pienen järven ympärille rakennettu ravintolarypäs ja suosittu turistien keskuudessa. Matkanteko on vienyt sen verran aikaa, että on hieman vaikeuksia löytää vielä ruokatarjoilua jakava ravintola. Viimein sellainen löytyy, ruoat (on niin nälkä, että paistetut kävytkin menisivät alas, tilaan kuitenkin pastaa) puikotellen napaan, pari olutta ja nukkumaan. Syömisessä meni vähemmän aikaa kuin taksireissussa.

Paluumatka hotellille arveluttaa, kun taksikuski ei tunnista kiinankielistä hotellini osoitetta. Mitä mitä, eikö Beijing Tibet Hotel olekaan Pekingin paras hotelli?

Kartta ei auta, joten hotellin numero kännykkään, soitto, luuri kuskille ja homma alkaa toimia. Tämä kuski osaa asiansa ja pääsen varhain nukkumaan. Kallasvuo ja Rajamäki jatkavat samalla kyydillä omaan kortteeriinsa.

Nyt on reilu pari tuntia aikaa mennä Jungebrandin hotelliin. Taksilla. Paljonkohan pitäisi varata aikaa?

Juha Savela

Kirjoittaja on taas yhtä kokemusta rikkaampi.