Huomentapäivää, kiitos kysymästä, huonosti tuli nukuttua.

Luottokorttiasiat pyöri mielessä sen verran, ettei uni meinannut silmään tulla. Puoli viideltä heräsin ensimmäisen kerran: näin unta, että joku virkailija edellytti minulta luottokortin käyttöä... oli siinä selittämistä. En unessakaan osannut kiinaa.

Jatkoksi pari tuntia valveunta, puoli seitsemän jälkeen ei havaintoa ja kahdeksalta ylös. Olen joskus näyttänyt fressimmältä totesin parransänkeä raakatessani.

Nyt istun bussissa matkalla soutustadikalle. Vakipaikka oli mennyt, joudun tyytymään neljän istuttavaan loosiin. Vastapenkillä kanadalaistoimittaja takoo myös pää märkänä juttuja. Pitäisikö ehdottaa, että vaihdetaan jutut päikseen. Vitsi, aika huono.

Voi olla, että illalla olen soutujutut harjattuani kohtuullisen väsynyt. Siihen ei tarvitsisi montaa olutta ottaa, kun olisi helikopterikänni päällä. Ei pysty, kun pitää olla kiltisti, että naiset antaa viikkorahaa.

Viimeksi viime maanantaina Mäkelä-Nummela -keissin jälkeen olin aika puhki. Siinä määrin, että huomasin puhuvani Karjalaisen toimittaja Jarmo Sieviläiselle englantia, kun viisoin paikkaa mistä taksi tulee meidät tiistaiaamuna hakemaan muurireissulle. No, Sieviläinen ei joviaalina miehenä ollut moksiskaan: arveli varmaan, että siinä pohojalainen yrittää vääntää karjalan murretta. Ja voishan se luonnistuakin, äidin suvun puolelta juureni vievät Lumivaaraan, Laatokan rannalle. Silti en halua Karjalaa takaisin.

Hypätäänpä tämän taas turhan pitkäksi venyneen alustuksen jälkeen itse asiaan. Eli eiliseen metromatkaan Taivaallisen rauhan aukiolle. Oli muuten kokemus pohjalaiseen väljyyteen tottuneelle.

Aloitetaan alusta. Matkalla Taivaallisen rauhan aukiolle oli muukin tarkoitus kuin nähtävyyksien katselu. Tarkoitus oli tehdä kuvallinen haastattelu Pekingiin tulleista kisaturisteista. Minulta teksti, Rajamäeltä kuvat ja Kallasvuo lähti mukaan hengailemaan taustatueksi.

Metro oli vielä kokeilematta minulta ja Kallasvuolta. Rajamäkeä voi luonnehtia jo veteraaniksi tässä asiassa, joten hän toimi oppaanamme.

Pekingiin on rakennettu uusia ja moderneja metrolinjoja olympialiikennettä helpottamaan entisten lisäksi. Lähdimme siis liikkeelle Olympic Greeniltä kohti reilun kymmenen kilometrin päässä odottavaa aukiota. Akkreditointikorttia vastaan saimme kertalipun, jota käyttämällä pääsi metroalueelle. Matka alkoi 15.37 (numerofriikkinä panen aina ajat muistiin, jos muistan).

Uudet metrot olivat hienoja, varustettu jopa olympialähetyksiä suoltavilla tv-näytöillä. Kuulutukset pelasivat kiinan oheen myös englanniksi. Istumaan ei mahtunut, mutta muuten oli tilaa ihan kivasti. Keskustaa lähestyessä väkimäärä kasvoi, muttei mitenkään älyttömyyksiin asti. Sellaista semiahdasta. Vanhoilla linjoilla ei ollut yhtä hyvää ilmastointia, eikä englanninkielistä kuulutusta, mutta asemien seuraamisessa ei ollut ongelmaa.

Kolmen vaihdon, neljän eri linjan ja 42 minuutin kuluttua nousimme ylös Taivaallisen rauhan aukion itäiselle puolelle.

Taivaallisen rauhan aukio oli iso, koko on 880 metriä etelä-pohjoissuuntaan ja 500 metriä itä-länsisuuntaan. Pinta-ala on siis yli 440 000 neliömetriä, maailman suurin kaupungin keskustassa sijaitseva aukio siis. Urbaanilegenda väittää, että sinne mahtuu miljoona ihmistä. Tiedä häntä. Joka tapauksessa täällä Mao julisti Kiinan kansantasavallan syntyneeksi 1.10. 1949. Nykyiseen kokoonsa aukio laajennettiin 1950-luvulla.

Siinä kansanvalistusosuus.

Pakolliset omat turistikuvat näpittyämme ryhdyimme töihin eli haastateltavia naaraamaan isä-Maon ystävällisesti myhäillessä taustalla. Olympiahengessä tärppäsi heti, ei niinkuin Kokkolassa gallupia tehdessä, kun ihmiset sanovat, ettei minua saa ainakaan kuvata.

No, se suotakoon heille. En minäkään galluppiin suostuisi. Toisaalta tuleehan tuota tässäkin höpötettyä.

Varsinkin hollannin poika oli tosi puhelias kaveri. Kutsui vielä johonkin Heineken-halliin hollantilaismitaleja juhlimaan. Kiitos kutsusta, mutta joku toinen kerta. Jäi se Hankkijan t-paitakin kotiin.

Sen mitä nurkkasilmällä ehdin seurata, minustakin tuli haastatteluja tehdessäni kiinalaisille kohde. Osa otti kuvia, parille rohkealle piti kesken haastattelun poseeratakin hollantilaisten kanssa. Osa kurkki rohkeasti, mitä kirjoitan vihkooni.

Saahan sitä kurkkia, eivät varmaan ymmärtäneet mitään. Itsekään en osaa harakanvarpaitani ja viivoja tulkita. Väritetään loput. Tulee parempi juttu.

Not. Totta joka sana, olenhan Hemánuksen objektiivisen journalismin oppitunnit yliopistolla istunut (nukkunut).

Siinä sitten haastattelut tehtyämme rupesimme taksia zoomailemaan, kun tunnin päästä piti olla Radisson SAS:ssa Suomen joukkueen infossa. Nopea tilannearvio: ei mitään mahdollisuutta löytää taksia. Ei ennen kuin olympialaiset ovat viikon kuluttua ohi.

Liveväläys väliin: bussikuski vetää isoa kovaa niin että bussi keinuu puolelta toiselle. Soittaa muuten huolella äänitorvea olympiakaistalle (vahingossa) eksyneelle normiautolle. Ei kai se normikiinalainen siitä mihinkään pääse, kun mennään yksikaistaista eritasoliittymää. Kuski näyttää antavan vähän asennekasvatusta.

Muutenkin äänitorvi näyttää olevan kovassa käytössä. Yhdessä välissä pakkasi hymyilyttämään, kun äänitorvi juuttui pohjaan ja soi ja soi ja soi, kunnes kuski raivoisan hakkaamisen jälkeen sai töötin vapautettua. Poikkeukselliset aggret kuskilla, mistä lie johtuu? Joku on vissiin kussu sen aamiaismuroihin.

Käyn uudelleen eiliseen. Päätimme nopeasti, että takaisin metroon ja muutama pysäkinväli väljemmille vesille.

Ja nyt se jutun kluu, jota on 5000 merkin edestä pohjustettu. Oli muuten hieman täysi metro. Yhden pysäkin jälkeen näytti siltä, että tähän vaunuun ei enää yhtään mahdu, niin seuraavalta pysäkiltä tunki 50 lisää. Sekaan vaan. Taitaa olla Rexona yleinen merkki, kun tilaa tuntuu löytyvän.

Tungos oli loppupeleissä niin tiukka, ettei päätään kääntämään pystynyt. Tämäkin on nyt koettu.

Onneksi seuraavalla pysäkillä vähän helpotti ja sitä seuraavalla pysäkillä onnistuimme luovimaan käytävän läpi ulko-ovelle ja ulos metrosta.

Taksin löysimme Pekingin suomalaisomisteisen pubin kulmilta. Suokaa anteeksi, kun en pysty paikasta kovin tarkkoja koordinaatteja antamaan, mutta siinä on aika vilkas valo-ohjattu risteys ja katujen keskellä on kaista isoille puille. Kyllä se sieltä löytyy.

Otetaanpa vielä viime hetken pohjustus kotikatsomoihin soutufinaalia varten. Täällä sataa reilusti. Toivottavasti ei äidy taas myrskyksi. Sellaisella vähän uhkailivat eilisiltana Suomen joukkueen infossa.

Nyt voi muuten soutupaikallakin olla muitakin suomalaisia kuin me viisi vakiopaikkalaista. Pääsenpähän vähän kuittailemaan alkuviikon gloryhunter-puheita.

Olette ehkä huomanneet, että hienoisesti olen liputtanut Suomen soutumenestyksen puolesta. Omalta osaltani viimeistely meni ihan nappiin. Istuin aamusella umpimähkään MPC:ssä lähimmälle ulko-ovesta sijainneelle vapaalle numeroidulle kirjoituspaikalle. Numero oli 111. Good sign, toisella kotimaisella.

Kultaa tulee, ei voi mitään.

Nyt lupaan olla bloggaamatta tänään enää yhtään mitään.

Juha Savela

Kirjoittajan mielestä täpötäysi metro on siinä mielessä hyvä, ettei mahdu kaatumaan kiihdytyksessä eikä jarrutuksessa.