... ja kiveä muut, jatkuu edellisessä blogissa (Jotkut päivät on kultaa 17.8.) lainaamani freukkarikappaleen seuraava laini (line=virke).

Eli kaikki päivät eivät todellakaan ole kultaa. Tapio Rautavaara oli hieno mies, keihäänheittäjä ja jousiampuja kaiken muun tärkeämmän ohella, mutta siinä hän puhui paskaa, kun väitti, ettei päivääkään vaihtaisi pois. Minä vaihtaisin aika monta päivää elämästäni pois, jos valita saisin. Mutta kun en saa.

Esimerkiksi tuo eilinen, osia siitä olisin pistänyt vaihtarina miltei kenen kanssa tahansa. Jopa imatralaisen poliisin.

Ei olisi varmaan pitänyt otsikoida eilisen ensimmäistä blogia otsikolla "Shit happens". Nimittäin kun olin sen puolen päivän jälkeen työmaaltani lehdistökeskuksesta blogannut ja hoitanut asianmukaisesti maailmanlaajuiseen levitykseen, ryhdyin tsekkaamaan työsähköpostiani.

Normipostin seasta hyppäsi silmiini kolme viestiä joiltain ulkomaisilta lentoyhtiöiltä. Viestien mukaan olin kuulemma asioinut heidän nettisivuillaan: kiittivät matkavarauksista ja ilmoittivat velottaneensa luottokorttiani reilun 400 dollarin edestä. Tämä oli tehty edellisillan aikana siis kolme kertaa.

Nopeita päättelyjä. Olenko käyttänyt täällä luottokorttiani: kyllä.

Tapahtuuko tällä maapallonkolkalla vastaavia putsauksia: niin on kerrottu.

Johtopäätös: onko meikäläisen tili nyt kohteena? Vastaus: kyllä.

Nyt sitten herkkähipiäiset voivat ummistaa silmänsä, sillä on pakko todeta seuraava tuntemus: vitutti raakasti.

Seuraavaksi yritin soittaa korttini sulkutilinumeroon, mutta en saanut ensin yhteyttä. Joten piristävä aamupuhelu kotiin vaimolle, että yrittäisi sieltäkin käsin hoitaa asiaa.

Itsekin sain pian sulkutilinumeron vastaamaan. Keskustelin asiasta, kehottivat miettimään, että onko kyseessä huijausyritys vai todellinen putsaus. Korttini tilitapahtumia voitaisiin katsoa vasta maanantaina pankin aukioloaikana. Eli siihen asti pitäisi olla epätietoisuudessa, mistä on kysymys.

Aika kiva, niin kuin täällä ei olisi muutenkin yllin kyllin puuhaa. Keskity siinä sitten töihin, kun samalla mietit, että putsaavatko jotkut par´aikaa tiliäsi.

Pikaiset puhelut pohjalaistiimimme muille jäsenille. Lupasivat osanottojen kera jeesata ja lainata käteistä, että pärjään loppuajan, jos päätän sulkea korttini. Hienoisesti kehottivatkin siihen.

Uudelleensoitto korttini sulkutilinumeroon ja kortti sulkuun. Lompakossa oli noin 130 euron arvosta seteleitä, reissua jäljellä kymmenkunta päivää.

Tällä pirteällä päivänavauksella sitten työasioiden pariin. Voin kertoa, että käyrä oli aika korkealla. Koittakaapa panna omalle kohdalle.

Mutta töihin vaan, kuten suunniteltu oli (konsulentit (kts. ed. blogi) olisivat varmasti tyytyväisiä).

Metrolla Taivaallisen rauhan aukiolle ja siellä turistihaastatteluja. Siitä joskus tuonnempana. En viitsi sotkea tähän päivän mukavampia paloja, ettei synkkä tunnelma vaalene.

Taivaallisen rauhan aukion jumalattomasta tungoksesta taksilla Suomen joukkueen infoon Sassiin. Taksikuskeilla on täällä muuten mukava tapa mutista meille kyydittäville ääneen kiinanmerkeille kirjattu osoite.

Sen jälkeen he joko sanovat okei tai eivät sano.

Jos eivät sano, alkaa seuraava vaihe: paikan viisominen kuskille Pekingin kartasta, joita on syytä olla mukana useita. Tai sitten viime kädessä soitto määränpäähän, josta joku kiinalainen neuvoo kuskille tien. Tällä kertaa määränpää selvisi karttavaiheen jälkeen.

Taksissa huomaan Aniaksen Jukan viestittäneen soittopyynnön: J.A. kertoo vapauttavan uutisen. Koko konsernimme on joutunut sähköpostihuijausyrityksen/virushyökkäyksen kouriin, joten rahoja ei ole tililtäni lähtenyt. Se on hyvä, mutta eipä lähde tililtäni koko reissun aikana enää, kun korttikin on kuoletettu. Itkiskö vai nauraisko.

Kun on tyhmä toimittaja, eikä viisas atk-ammattilainen, niin sitä näköjään tekee elämässään vääriä valintoja.

Mutta ei se tähän lopu. Taksista Suomen joukkueen infoon klo 18, sieltä tunnin kuluttua kohti MPC:tä, sieltä kannettavat reppuun. Jätimme kannettavat kaupunkireissun ajaksi lukittuina MPC:n työpöydälle. Maalailin piruja seinille ja sanoin, että varmasti on kannettava lähtenyt päivän aikana kävelemään. Ei ollut, kuten tästä huomaa.

MPC:stä reilu kilometri National Stadiumille eli Linnunpesään, jossa oli menossa jonkin sortin yu-kilpailut. Ehdimme paikalle juuri ennen kuin Tommi Evilä aloitti yli- ja aliastumiseen päättyneen karsinnan. Hänkin voi muuten olla eilisestä eri mieltä kuin Rautavaara.

Piuhat paikalle ja juttua takomaan. Linnunpesän verkko oli niin suurella rasituksella, että yhteys kotisuomeen pätki ihan pirusti. Netti tilttaili jatkuvasti ja sähköposti toimi niin hitaasti, että postin avautumista odotellessa olisi ehtinyt vetää tartanilla 800 metrin aidat, jos vaan järjestäjät olisivat sallineet. En kokeillut.

No siinä sitten zoomailin 100 metrin finaalin. Usain Bolt juoksi melko hyvin.

Ja taas päätös. Kun täältä ei saa juttua lähtemään, niin ei muuta kuin reppu pykälään ja tassua toisen eteen. Suuntana MPC reilun kilometrin päässä. Kello Pekingissä repi jo vuorokauden viimeistä tuntia.

Jutut kotisuomeen MPC:stä, kamat kasaan ja alakerran mäkkäriin. Kello on 23.45, edessä on päivän ensimmäinen lämmin ateria. Vettä on tullut juotua muutama pullollinen.

Big mac to go ja coke, bussiin, kello 24.00 suunta Beijing Tibet Hotelliin, huoneen ovi aukeaa kello 0.15.

Vähän kierrosten tasoitteluna nämä blogikirjaukset ylös. Kello on nyt 2.00. Voisi oikeastaan mennä nukkumaan. Lähettelen nämä aamulla lehdistökeskuksesta, päivämäärähän on ja pysyy samana.

Hauska ja opettava päivä, eikö niin.

Ja huomenna päivä on uus.

Juha Savela

Kirjoittaja elää loppumatkan naisten kustannuksella.