Tästä päivästä tuli puolittain rokulipäivä, kun ukkonen äityi rajumyrskyn asteelle Shunyin soutustadionilla. Ei muuten olisi ollut mitään mahdollisuuksia soutaa kilpaa, kun myrsky oli voimakkaimmillaan.

Märkä reissu, mutta tulipa tehtyä.

Aiemmin aamulla tulikin turistua jo mediakeskuksen kuntoilumahdollisuuksista. Kun liikuntakamoja ei ole mukana, eikä ylimääräistä aikaakaan juuri ole liiennyt, varsinainen kuntoliikunta on jäänyt vähiin.

Seitseenkytluvullahan meille paasattiin, että jokainen syy jättää liikunta väliin on tekosyy. Olkoon vaikka niin, mutta sentäs hyötyliikuntaa tulee harrastettua.

Ja hikeäkin pukkaa pintaan, kun lämmityskin tuntuu pääasiassa toimivan ulkosalla. Kun ekstrapunnuksena on vielä toistakymmentä kiloa painava reppu, niin kyllähän se jonkinlaisesta rasituksesta käy. Väliin reppu tuntuu kirotulta taakalta, mutta toisaalta parempi, että reppu on selässä kuin vatsan sisällä. Olisi vielä hikisemmät oltavat.

Vaikka kuljetukset pelaavat portilta portaille, kisapaikat ovat niin laajoja komplekseja, että liikuntaa tulee siis luontojaan. Mikähän laki siinäkin muuten on, että jos on olemassa kaksi porttia, sisäänkäyntiä tai vastaavaa, niin satavarmasti menet ensi yrittämällä väärälle portille?

Ei tästä. Se oikea sisäänkäynti olisi käytännössä kymmenen metrin päästä, mutta sinne pitää sitten kiertää tuhannen mutkan kautta. Mitäs läksit. Onko joku sanonut tyhmästä päästä kärsivän koko kropan?

Tähän mennessä sokkeloisin kilpailupaikka on ollut Aquatic Center. Uintikuution sisällä oli pirun monta kerrosta, mutkaa ja sokkelia, ettei ensi kerralla eilisiltana ollut mitään mahdollisuutta löytää suorinta tietä mihinkään. Mutta kyllä kysyvä tieltä eksyy ja löytyiväthän ne paikat lopulta.

Huomenaamulla sitten uudestaan kuutioon, kun suomalaistoimittajat ovat saaneet kinuttua jopa kolme lisäpaikkaa alkuperäisten lisäksi. Suomi on sittenkin uintimaa...

Toinen paikka, jossa olen hukkunut kartalta, oli ampumakeskuksen pihamaa. Osaltaan se johtuu kiireestä, jolla jouduin painamaan ampumapaikan pressitiloista trap-radalle. Takaisin tullessa meitä oli muutaman iltapäiväksi jutuntekoapuun rynnänneen toimittajan ryhmä (ampumapaikalla säännöllisesti päivystäneet nimesivät meidät gloryhuntereiksi) pikkuisen eksyksissä, kun palasimme radalta pressitiloihin. Tai yritimme palata. Samanlaista laatikkoa vieri vieressä. Siinä aikamme ympyrää pyörittyämme avustajia seuraten löysimme perille.

Muuten suorituspaikkojen pressitilat ovat olleet kohtuuselkeitä komplekseja. Ylivoimaisesti kuumimman selostuspaikan titteli menee toistaiseksi jousiammuntastadionille. Avokatsomot, ei varjon varjoa missään. Jääpalakin suli sekunnissa.

Not, mutta saahan sitä vähän värittää.

Jousiammunnan peruskilpailua tuli haukuttua tylsäksi. Pysyn edelleen sanojeni takana, mutta pudotuspeliammunta nosti lajin kiinnostavuuden osakkeita rutkasti. Homman kruunasi vielä Hatavan yllättävä loppukiri ensimmäisessä matsissa.

Toisaalta tylsyystitteli on jo jaettu. Sen vie baseball. Ylivoimaisesti.

Kävi muuten mielessä, kun pesäpalloa olen seurannut, että olisiko pitänyt mennä Kanada–Kiina-pelin lehdistötilaisuuteen kyselemään, että miksei etupesätilannetta purettu enemmän näpyillä?

En mennyt. Sen verran on vielä suhteellisuudentajua jäljellä.

Juha Savela

Kirjoittaja ei varmasti kysy neuvoa, vaikka olisi kuinka eksyksissä.