Peking, Shunyin soutustadion klo 14.45Tällä maailmankolkalla säätilalla tuntuu olevan vain kaksi vaihtoehtoa: on ja off.
Poudalla on todella kuuma. Kun sataa, niin sataa kaatamalla.
Kun lähdimme klo 13.20 kohti Shunyin soutustadionia, joka siis sijaitsee reilut 30 kilometriä Pekingistä pohjoiseen, ensimmäiset sadepisarat alkoivat pudota MPC:n bussivarikolla.
Ehdimme juuri ja juuri bussiin, kun sade alkoi. Ja sitä tuli taas mallia Helsinki 2005.
Taivas löi tulta ja vettä hyökyi ylhäältä alas, kun ukkosrintama otti Pekingin pohjoispuolen hallintaansa. Moottoritie velloi vettä, mutta autot painoivat itsepintaisesti kohti pohjoista. Kaikki ajoivat varoitusvilkut päällä ja luonnollisesti normaalia rauhallisempaa tahtia.
Perille päästiin ja taululla odotti ilmoitus: kilpailuaikaa siirretty. Iltapäivän kilpailusession olisi pitänyt alkaa kello 14.10, suomalaislaji (kevyt pariairokaksikko) olisi ohjelmassa klo 15.30, mutta nyt vain odotellaan.
Vesi ropisee lehdistötilan katolla, tuulee, on hämärää.
Kattellaan, pitääkö palata tyhjin toimin takaisin.
Päätän raporttini täältä tähän.
Juha Savela
Kirjoittaja uskoo, että päivän kilpailu perutaan. Tai sitten ei.