Tällä hetkellä meillä on mahdollisuus katsoa televisiosta kuinka ihmiset yrittävät täydellistä suoritusta. Jos täydellinen suoritus on täydellisempi kuin muiden, palkkioksi saa kultaisen mitalin ja kunniaa. Mikäs sen komeampaa. Moni urheilija on käynyt läpi aikamoisia kieltäymyksen ja harjoittelun vuosia saavuttaakseen päämääränsä eli olympiamitallin. Tosin en tiedä, kuinka moni meistäkään uskoo, että keinot, joilla menestys saavutetaan kestävät aina päivänvaloa. Joka tapauksessa on kuitenkin mukava katsoa urheilua vaikka itsellä niska kramppaa ja polvi ei oikene.Olin katsomassa jokin aika sitten KPV:n peliä keskuskentällä. Pelin katsojista on kirjoitettu paljon yleisönosastolla. Ja olihan se huutaminen varsin ikävää kuultavaa. Ja vielä kun takanani istuvan ja selostavan miehen sanavarasto riitti vain muutamaan alapään sanaan. Päätin, että jos vielä tänne poikieni kanssa tulen, otan kaikille korvatulpat mukaan.
Täydellisyyttä ei löydy kentältä saatikka sitten katsomosta.
Voiko kukaan olla täydellinen vaikka se on varmaakin monen haave ja pyrkimys. Se mitä me yritämme ”työntää” täydelliseksi tai ketä meille markkinoidaan miltei täydellisenä, täyttää millaiset kriteerit. Usein täydellisyyden kriteerit ovat armottomat ja ihmisen elämälle vieraat.
Jumalan me kristityt ajattelemme olevan täydellinen ja varsinkin Hänen rakkautensa. Ensi sunnuntain evankeliumi kehottaa meitä tulevan täydelliseksi kuin Taivaallinen Isämme, joka antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille. Olemme sitten tänään hyviä tai pahoja, jumalattomia tai hurskaita, monesti kaikkia näitä, voimme ajatella olevamme Jumalan edessä. Häivähdyksen hyvästä elämästä ja Jumalan täydellisyydestä ehkä saamme kun kohtelemme kaikkia ihmisiä Jumalan luomina ja rakastamina ja muistamme armahtaa myös itseämme täydellisyyspyrkimyksemme keskellä.
Niin ja luulenpa, että Jeesus pojannaskalina kilpaili ainakin pituushypyssä.
Pappi