Huomenta. Yhdeksän tunnin yöunet tekivät tehtävänsä, olo oli aamulla klo 7.37 omia aikojani herätessä paljon fressimpi kuin eilen illalla.

Olen jo muutamaan otteeseen kertonut majapaikastani, kunnianarvoisasta Beijing Tibet Hotelista, joten miksipä en avaisi asiaa lisää yleisön pyynnöistä huolimatta.

Varsinainen huoneeni on 20 neliötä. Se sisältää seurusteluryhmän ikkunan edustalla (käytössä lähinnä vaatevarastona), Changhong-merkkisen television varustettuna 31 kiinankielisellä kanavalla, kahdella englanninkielisellä, ei tekstaria (kiinalainen tekstari helpottaisikin hirveästi), kolme työtasoa, minibaari, kaksi sänkyä (toinen nukkumiseen, toiselle töissä tarvittavat tavarat siisteissä pinoissa). Sängyt ovat suomalaisstandardiin verraten todella kovia, mutta kyllä niillä hyvin nukkuu.

Ikkunastani on lisäksi näkymä kehäneloselle. Kuvamaisemassa autoja ja kerrostaloja, äänimaisema korvin havaittavissa liikennöintiaikana 6.00–24.00.

Eteinen: noin kaksi neliöä sisältäen vaatekaapin ja safety boksin, jonka lukitus ei toimi. En nyt näin www-tasolla viitsi kertoa, missä säilytän säilyttämisen arvoisia tavaroitani.

WC:stä on ollutkin jo puhetta. Siellä on kylpyamme (en käytä) ja suihku. Pönttö on toiminut perjantaista lähtien moitteitta. Vatsakin. Mutta edelleen koputan puuta. WC-hanan vieressä on varoitus, "ei juotavaa vettä".

Näin suomalaisena (nokialaisia ei lasketa) sitä oli aluksi vaikea muistaa. Kerran olinkin hampaita pestessäni jo nostamassa lasin huulilleni, mutta onneksi jäljellä olevat aivosolut sähköttivät viime tingassa varoituksen ja lasi tyhjeni lavuaariin, ei vatsaan. Jos olisi käynyt toisin, todennäköisesti vatsa olisi tyhjentynyt muutaman tunnin viiveellä.

Kirjoitan nyt kokemuksesta: siten nimittäin kävi yhdelle suomalaiskollegalle, mutta onneksi hänkin selvisi parilla tyhjennysharjoituksella.

Ymmärrän hyvin, että kraanavedenjuontikielto on outo juttu suomalaisille. Itsekin muistan yhden ainoan, ja kieltämättä tärkeän, varoituksen näissä asioissa: älä syö keltaista lunta!

Sitä on syytä noudattaa Suomessa talvella.

Näihin oloihin siis herään aamulla.

Yleensä kännykkä herättää, joskus liikenteen tööttäykset. Ei vielä kertaakaan huonenaapurit. Siitä julkiset kiitokset heille.

Aamusuihku, vaatteet päälle vanhasta muistista ja aamupalalle. Voin kertoa, että jos tässä vaiheessa alkaa jo puuduttaa, niin mitenkähän maistuu aamiainen elokuun 24. päivänä. Varmaan ihan yhtä hyvin kuin nyt. Mutta näin se menee.

Ihan ensiksi pitää ilmoittaa edeskäyvälle, joka toivottaa nätisti hymyillen tervetulleeksi breefööstille (tältä se kuulostaa) huoneensa numeron. Edeskäypä laittaa ruksin ruutuun ja ohjaa kumartaen kohti ruokasalia.

Tiibetiläistyylisen hotellin aamiaiseen tarjontaan kuuluu paistettua pastaa tai nuudelia, riisiä, haudutettuja herkkusieniä, munakokkelia, erittäin koviksi keitettyjä ruskeita kananmunia, kanamakkaroita, keitettyä vihannesmössöä, leveää pekonia (eri tyylistä kuin Euroopassa, enemmän lihaa ja leveämpää), joka toinen päivä mausteisia makkaroita, sitten on possua, jonka ympärillä on marengilta näyttävä pallo: en ole palleroita maistanut, enkä maista. Siinä se buffet-pöydän syrjä.

Sitten on kaksi keittoastiaa. Vihanneskeittoja, kuumia höyrystä päätellen. Luulin ensin, että puuroa: nostin kannen, jumalaton höyry ja haju (anteeksi aromi) iski nokkaan, kansi kii ja kuulemiin. Antaa olla.

Aamiaissetin tukevaan osastoon kuuluu myös elävä keittiö: kokit, joilla on kuin kirurgeilla harsokopat suunsa edessä, paistavat asiakkaiden pyynnöstä vihanneksilla täytettyjä munakkaita, yhdeltä puolen paistettuja munia, kahdelta puolen paistettuja munia ja vohveleita.

Kierretään buffet-pöytää keittoastioista etiäpäin. Seuraa hedelmätarjotin: banaania, mangoa, omenaa, persikkaa.

Raksuosasto: riisimuroja, suklaariisimuroja, cornflakesia.

Leipähylly: sitkeää patonkia, johon veitsi vaivoin pystyy, tanskalaisia (luulen, että t ja r ovat menneet isännillä sekaisin) croissantteja, vehnäsämpylöitä, paahtoleipää.

Paahdin on muuten sellainen uuni, joka toimii liukuhihnaperiaatteella. Panet leivän sisään, se lähtee myllyyn. Siinä välissä ehtisit käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja kammata tukan ja sitten olisi eka kierros ohi. Jos haluat paahtaa leivän toiselta puolen, käännä leipä uudelle kierrokselle.

Alkuun paahdettavana oli pelkkää pullaa, nyt on tullut (ilmeisesti jonkun rohkean vaatimuksesta) myös kokojyvävehnäpaahtista.

Siinä leivät.

Kuumat juomat: kahvi, pussitee, kiinalainen tee (jossa lilluu jotain emmeitä) ja kuuma vesi. Kylmät juomat: sprite, cokis ja appelsiinimehu (maistuu melkein fantalta).

Salaattipöytä: kirsikkatomaatteja, salaattia, kurkkua, vaihtuva vihannes, hedelmäsalaatti.

Kylmiöpöytä: kiinalaista jugurttia, sulatejuustoa, levitettä (voita ja hilloa minipakkauksissa). Tajusin vasta tänään, että jugurtti imetään pillillä. Pikkulusikoita ei ole missään, aikaisemmin käytin jugurtin syöntiin riisilusikkaa, kun en muuta keksinyt. Kahvisokeri sekoitetaan muovisilla tikuilla, jotka Suomessa ovat käytössä drinksujen koristeina.

Muistin muuten melkein kaiken.

Mitä sitten syön? Kun olen tässä blogissa matkavaatekaappini julkisuudelle avannut, kerron senkin. Sehän nimenomaan kiinnostaa.

Leipäpolitiikka on ongelma. Hermot ei tahdo kestää paahdinsulkeisia, joten kokojyvävehnä vaihtuu vehnäsämpylään, jonka päälle voi ja umpiopakattu juusto (maistuu aamupalalta). Munakokkelia tai vaihtoehtona keitettyjä munia (kerran kokeilin livemunakasta, mutta oli liian elävä minun makuuni), pekonia, maustemakkarat on hyviä (niitä lisää), jugurtti, banaani, lasi tai kaksi fantaa (siis appelsiinimehua), kaksi kuppia kahvia (sokerit on pöydissä pakattuna irtopusseihin, luonto kiittää). Näillä mennään.

Jos haluan vaihtelua, kierrän tarjoilupöydän toisinpäin. Tuntuu heti erilaiselta.

Tuoreita vihanneksia olen vältellyt, kun en tiedä huljuttelevatko kokit niitä kraanavedessä.

Sen verran voin paljastaa, että kisa-aamiainen on raakasti enemmän kuin kotona. Anteeksi vaan, anettepalssat ja muut ruokaterapeutit, mutta kotona aamiaiseni koostuu kahdesta kokonaisesta kahvikupista. Sillä pärjää hirveän hyvin. Ei tunnu missään.

Aamiaisen jälkeen kohteliaisuudet puolin ja toisin – ei uskoisi minusta. Huoneeseen ja työvälineet reppuun. Vielä tuplatuplatuplatriplatsekkaus, ei saa unohtaa varmistusta. Ovi kiinni. Mahdollinen volttilähtö ja hissiin.

Kun menet turvatarkastukseen, sillä tiellä pysyt. Akkreditointikortti lukijaan, siru tunnistaa sinut ja näyttää vihreää valoa. Reppu läpivalaisuun, kännykkä, kello ja lompakko koriin ja kävelet turvatarkastusportin läpi. Jos mukana on avaamattomia tai avattuja juomapulloja, kaikista on maistettava vartijan nähden.

Kun klaaraat tämän, saat kiitoksen yhteistyöstä ja ohjauksen kolmen metrin päässä ulko-ovesta odottavaan bussiin. Ne kolme metriäkin on lippusiimoitettu ja vartija varmistaa, ettet astu siimojen ulkopuolelle.

Näissä kisoissa uutuutena on turvatarkastukset jo mediahotelleissa. Sen jälkeen bussiin astuvaa toimittajaa ei turvatarkasteta, jos hän ei astu mediakeskusta ympäröivän turva-alueen ulkopuolella. Olet ikään kuin umpiopakattuna. Jatkoyhteydet hoituu turvatarkastusalueen sisällä bussinvaihdoilla. Bussit vievät kilpailupaikoille muutaman metrin päähän, korkeintaan 50 metrin päähän mediasisäänkäynnistä, johon ohjataan lippusiimoin. Vartijat varmistaa.

Tässähän tätä. Jos olet jaksanut tänne asti, olet ylittänyt kaikki nykylukijalta vaaditut normit, sillä tällä jutulla on mittaa yli 7 000 merkkiä plus loppuesittelyt.

Juha Savela

Kirjoittaja on huomannut suorittavansa tiettyjä rutiineja aamutoimissaan.