Käytännössä sitä alkaa lähestyä ikää, jossa yöt juostaan kusella ja päivät muistellaan tuttujen nimiä. Vanhaksi tulemisessa on puolensa, mutta on siitä haittansakin.

Elikkä muisti pätkii.

Siitä taas tässä iässä seuraa ns. volttausilmiö. Eli lähdet jonnekin ja muistat, että se ja se unohtui, tai jäikö se kahvinkeitin päälle. Sitten pitää palata kotiin ja todeta, ettei jäänyt. Mutta kun ei muista.

Näillä kaukokeikoilla, joilla tavaraa pitää olla mukana välttämättä ja varuilta vaikka mitä, ilmiö on vielä kiusallisempi. Tuliko tietokoneen johto mukaan, piuhat, nettikortti, kännykkä, reppu. Lista on jesuksen pitkä.

Housut on vielä onneksi muistanut laittaa ulos lähtiessä jalkaan.

Eräänä päivänä kollega just kulki työpisteeni ohi lokerikolleen, palasi takaisin ja sivuutti taas työpisteen. Oli lokerostaan hakenut yhden tavaran, sen mitä ei pitänyt, mutta oli pälkähtänyt lokerolla mieleen. Varsinainen asia oli unohtunut. Muistunut kyllä mieleen, kun oli varsinaiselle työpisteelleen uudestaan istunut. Takaisin siis lokerikolle. Tämmöstä tämä on. Itse kullakin.

Ja aina jotain jää kämpille. Siinäpä volttaat.

Volttausilmiön toinen muoto on taputteluilmiö. Liittyy samaan asiaan. Aina aika ajoin pitää tsekata, että missäs taskussa se lompakko olikaan, luottokortit, rahat ja kännykkä. Ja sitten taputellaan kaikki taskut, kopeloidaan repun lokerot ja todetaan kaiken olevan tallessa. Tai sitten ei. Joku on hukassa. Kunnes löytyy hetken päästä työpöydältä nokkasi alta.

Lääketehtaille ja tutkijoille vinkki: koittakaa nyt jumankeuta keksiä joku muistipilleri. Urheilutoimittajilla olisi käyttöä. Voin ryhtyä oto-myyntiedustajaksi.

Niin, ja kännykkätehtaat. Minkä ihmeen takia nykykännykät on niin keveitä ja litteitä: eihän niitä tunnista eikä löydä mistään. Edes taputtelemalla. Sitten pitää nöyryyttää itseään ja pyytää kilautusta kaverille. Joka on kohta vailla samaa palvelusta. Just se kännykkä on hukassa, jolla äsken soittti minulle.

Nythän olen kuin Matti Näsä: muahan ei huvita kohta yhtään mikään.

Joo, ja nyt kun muistin (niinpä) tuosta liikenteestä.

Ettei jää väärää kuvaa, niin heti kun olin eilen kehunut, ettei muka yhtään kolaria ollut silmiini sattunut. Niin taas sattui. Matkalla sulkapallohallille (ei stadion, kuten erreyksessä eilen kirjoitin) siinä kehänelosen koillisnurkalla, siinä missä on korkeita kerrostaloja ja se eritasoliittymä, tiedätte nyt varmaan paikan, niin just siinä oli Ying Ling Blung lyhentänyt Hyuindainsa oikeaa etukulmaa: oli vissiin kaistanvaihto mennyt aavistuksen pieleen.

No, näitä sattuu.

Tämä siis selvä. Kello oli herättämässä vähän ennen kuutta, mutta heräsin jo 5.20. Täytyy tästä Kiinan muurille, kun ei kerta nukuta. Vähän samaan tapaan kuin Taivaisen Kuuno heinänajoon Simpauttajassa.

Varmaan alkaa Suomeen taas mitaleja ropista.

Juha Savela

Kirjoittaja unohti tärkeiden tavaroiden listalta akkreditointikortin, jota ilman täällä ei pääse mihinkään.