Tulihan sitä actionia tähänkin päivään. Alun perin tämän piti olla välipäivä suomalaisten kannalta – anteeksi ampujat –, mutta toisin kävi.

Ammunnat oli tarkoitus jättää Rajamäen Sinikan hoteisiin, Kallasvuon Minnan hallussa oli Ala-Huikun aattopäivän tunnelmat ja mulle jäi sulkapallo tai tennis. Niemisen Jarkon pelaamisesta ei sateen uhkan vuoksi ollut takeita, joten matkustin 40 minuuttia bussilla sulkapallostadionille seuraamaan Ville Långin rajua taistelua Raita vastaan.

Sitten alkoi tulla tietoja Henri Häkkisen menestyksestä. Se aiheutti puhelinliikennettä välillä Savela–Kallasvuo. Kun kävi ilmi, että pronssia tuli, totesimme, ettemme muuta suunnitelmia. Sinikka hoitaa hommat.

Siinä sitten STT:n Rautiaisen Reiman kanssa jutellessamme niitä näitä Långia odotellessa Reiman kännykkään piippasi viesti: Satu Mäkelä-Nummela johtaa kisaa ennen finaalia. Kello oli 13.00. Finaali alkaa kello 15.00.

Pikapäätös: nyt suunta kohti ampumastadionia. Sulkapallostadionin pihalla odotti kisajärjestäjien bussi, joka lähtisi puolen tunnin päästä. Laskutoimitus: kuljetus pressikeskukseen, siellä odottelu ja uusi kuljetus ampumastadionille. Tulos: en ehdi ajoissa.

Takaisin sisälle ja kaksi kysymystä avustajille: voitteko kirjoittaa kiinalaisin merkein ampumastadionin osoitteen ja missä on lähin taksitolppa? Osoite järjestyi, mutta taksitolpan sijainti "near Dining-hall" ei paljon auttanut. Avulias avustaja lähti saattelemaan 300 metrin päähän tolpalle.

Vasta kolmas taksi suostui ottamaan kyytiin, koska kaksi edellistä eivät osoitteesta ja kartasta huolimatta tienneet, missä ammuntastadion sijaitsee.

Kello 13.15 olin taksissa, näytin kuljettajalle kelloa ja sanoin "busy, busy".

Sitten muuten mentiin. Eihän 80-100 kilometriä tunnissa ole vauhti eikä mikään, mutta pistäkääpä sitä kyytiä Pekingin katuliikenteessä. Tuntuu aika kovalta.

Pari kertaa pysähdyttiin. Kuski osoitti punaista liikennevaloa ja puisteli päätään. "Capito, capito", vastasin. Kuka sitä nyt punaisia päin.

Matka jatkui ja välillä mentiin ihan omaa väylää – kahden kaistan keskellä kylki kyljessä molemmin puolin. Kuski oli selvästi pelimiehiä. Jos tilaa ei löytynyt, räikkä soi. Poliisiautojen näkyessä vauhti putosi kuuteenkymppiin, muulloin jalka sojotti kohti konehuonetta.

Mieli alkoi huojentua, kun parinkymmenen minuutin hurjastelun jälkeen alkoi näkyä "shooting cluster" -viittoja.

Pian oltiinkin perillä, mutta yleisöportilla. Kuski pomppasi ulos ja ryntäsi juoksujalkaa avustajakojulle kyselemään tytöiltä mediasisäänkäyntiä. Tytöt varmistivat vielä minulta, minne haluan. Määränpää selvisi.

Sen jälkeen tiukka u-käännös ja kohta oltiin mediasisäänkäynnillä. Taksamittari kiinni, kuitti ulos: 101 juania, kymmenen euroa. Kartan mukaan matkaa kisapaikkojen välillä oli noin 45 kilometriä. Kello oli 13.50, aikaa kulunut 35 minuuttia. Ei paha.

Kymmenen minuutin etsiskelyn jälkeen median työtilatkin löytyvät. Finaali sai puolestani alkaa.

Nyt seuraa vielä pieni salaisuus, jos ette kerro kenellekään:

Alun perin meidän kolmen toimittajan ryhmän piti lähteä maanantaiaamuna kello 7.00 Kiinan muurille, mutta sunnuntain myrskyn ja sadetta maanantaille luvanneiden ennusteiden mukaan siirsimme matkan tiistaiaamuksi.

Olisi voinut muuten aika hätä tulla muurilla, kun ampumatietoja olisi tippunut. Ja voi sitä lärväilyn määrää, mikä olisi nöyränä pitänyt ottaa vastaan, kun tieto olisi saavuttanut kotitoimituksen. Ottakaa STT:ltä, eihän sieltä tullut kuin pari mitalia...

No, ehkäpä huomenna sinne Kiinan muurille. Sitäkin matkaa odotan innollisena (tikitalkia). Kun ajoissa lähtee, ehtii Ala-Huikkuun.

Juha Savela

Kirjoittaja on syvästi kiitollinen Pekingin taksikuskille numero 40824.