OULU

Fortuna. Suvi Mannosen maalauksia Oulun taidemuseon kahvilassa 1.-31.8.2008

Ajattomista, ylimaallisen kauniista naismuotokuvistaan tunnettu taidemaalari Suvi Mannonen on avannut näyttelyn Oulun taidemuseon kahvilassa, joka museon vuodenvaihteeseen asti jatkuvan remontin vuoksi toimii linja-autoasemalla.

Näyttelyn harvinaisina uutuuksina nähdään Mannosen Firenzen biennaalissa viime vuonna toisen palkinnon valokuvasarjassa voittaneet teokset, diptyykki Promise ja triptyykki The chain. Palkinnosta päättivät kymmenen maan taidemuseoiden johtajat ja sitä voi pitää todella merkittävänä ottaen huomioon biennaalin laajan, n. 2500 teoksen määrän.

Diptyykin kahden nuoren kaunottaren studiovalokuvien sulauttaminen pigmenttivedoksina akryylimaalausten keskiöön Mannoselle luontaisin kuviotäydennyksin ohittaa henkilöiden anonyymiyden korostaen aihetta ajattomasti. Mannonen kertoi ostaneensa valokuvat antiikkiliikkeistä eikä itsekään tiedä niiden ikää ja henkilöhistoriaa.

Triptyykin naiskuvissa korostuu 1800-1900-lukujen eri yhteiskuntaluokkien pukeutuminen. Varsinkin yläluokan naiset olivat äärimmäisen tietoisia naisellisuudestaan korostaen sitä näyttävillä hatuilla ja upeilla puvuilla.

Työskentelyjaksot Italiassa ovat jättäneet lähtemättömät jäljet Mannosen taiteeseen maalausten naisten nimiä myöten. Viimeistellyllä hiili/pastellitekniikalla luodut Anatolia ja Latiziaovat virheettömässä kauneudessaan kuitenkin pikemmin taiteilijan mielen välityksellä materialisoituneita astraaliolentoja kuin maan asukkaita. Illuusion vangitseminen täydentyy lasituksella ja vahvasti rajaavilla kehyksillä.

Yhteistä muille kehystetyille muotokuville on Mannoselle tyypillinen sisällön jaksottelu 2–3 -osaiseksi. Naisen ilmaantuessa esimerkiksi maalauksessa Rosamunda kirjeen tekstitaustalta hehkeän ruusun saattelemana, aiheen jatkumon muodostavat rapautunut syvänpunainen seinäpinta ja harsomaisesta mustasta nouseva ornamenttikuvio.

Kehystämätön, reliefimäinen kolmikko – tumma, kesäpukuinen Clemenzia, punatukkainen Pelagiaja violettiin sävyttyvä veistosmainen Candelina – ovat mielestäni Mannosen naiskuvien ylittämättömiä huippuja.

Mutta mitä tämä äärimmäinen esteettisyys ja viimeistely symboloivat? Ihmisen ikuista unelmaako täydellisyydestä tässä todellisuudessa, johon kuuluvat myös keskeneräisyys ja rujous?

Keskustellessani Mannosen kanssa sain vaikutelman, että ehkä tulevaisuuden haasteena ovat aivan uudenlaiset teokset materiaalia myöten.

Mannosen maalauksia tullaan näkemään ensi vuoden puolella Galleria Stenmanissa Kokkolassa.